X
SULJE MAINOS
Musiikkialan edustajia Kesärannassa 10. lokakuuta. / Laura Kotila / Valtioneuvoston kanslia

Jare Cheek Tiihonen IL:lle: Absurdi SDP:n vaalitilaisuus Kesärannassa

Artistin mukaan Sanna Marinin vieraaksi houkuteltiin 18 kuukautta koronakriisin vuoksi polvillaan olleita alan tekijöitä.

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) viikonloppuna järjestämä musiikkialan kokoontuminen Kesärannassa on herättänyt turhautuneita reaktioita. Hallitus ilmoitti tiistaina leikkaavansa taiteen ja kulttuurin rahoituksesta 18,4 miljoonaa euroa.

Jare Tiihonen sanoo Iltalehdelle, että alan toimijat ovat koko kriisin ajan yrittäneet turhaan muodostaa toimivaa keskusteluyhteyttä hallitukseen.

– Tämä sirkus näyttäytyi kuitenkin eilen absurdina SDP:n vaalitilaisuutena, johon oli saatu huijattua 18 kuukautta polvillaan olleen alan tekijöitä lauleskelemaan päättäjille, Tiihonen sanoo.

Hänen mukaansa kulttuurialaa iskettiin tapahtuman varjossa jälleen uusilla leikkauksilla. Pääministeri julkaisi illanvietosta runsaasti materiaalia sosiaalisessa mediassa.

– Nyt, kun bileet on pidetty ja someen saatu kontenttia, olisi aika avata se oikea keskustelu, jonka verukkeella ihmisiä oli paikalle kutsuttu alun perinkin. Silmänkääntötemppu ei mennyt läpi.

– On häpeällistä, että tämän viikonlopun show’n jälkeen tänään ilmoitettiin 18,4 miljoonan leikkauksista jo muutenkin kohtuuttomasti runnelluksi tulleelta kulttuurialalta, Jari Tiihonen toteaa.

LUE MYÖS:
Järkytys leikkauksista: Kohdistuu karmivasti koko kulttuurin kentälle (VU 12.10.2021)

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt