Pääministeri Sanna Marin (vas.) ja valtiovarainministeri Katri Kulmuni. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Alberto Claramunt: Jännitys tiivistyy keskustassa

Puolueelta puuttuu tunne ja tahto sekä sisäistetty tarina.

Keskusta lähti hallitukseen, koska siellä vaikutetaan. Keskusta lähti hallitukseen, koska pelkäsi jäävänsä PS:n varjoon oppositiossa. Keskusta lähti hallitukseen, koska kansanrintamasta oli mukavia muistoja. Keskusta lähti hallitukseen, koska joillekin se oli kenties ainutlaatuinen tilaisuus päästä ministeriksi. Ja kyllä: keskusta lähti hallitukseen, kun se sai kirjattua ns. kovia työllisyys- ja valtiontalouden tasapainottamistavoitteita hallitusohjelmaan, vaikka keinojen pohdinta heitettiin työryhmien susille.

Keskustan puheenjohtaja, salkut ja pääministeri vaihdettiin. Sadan päivän ohjelmaa luettiin ja esiintymiskoulutusta jännittämisen takia hankittiin. Eikä vieläkään kannatusta, laulaisi Ultra Bra.

Mitä tästä opimme? Puolueet ovat ainaisen painin äärellä, kun ne miettivät puheenjohtajansa vaikutusta kannatukseen. Yleensä maltti ei riitä, vaan vauhtia haetaan kasvojen vaihtamisella. Usein käy niinkin, että se johtaa kierteeseen: taakse jäänyt vahva asema ei tule aivan heti takaisin.

Keskustalla on ehkä silti kyse jostain syvemmästäkin. On vaikea nimittäin nähdä, mikä on sen tehtävä poliittisella kartalla.

Kokoomus on edelleen koulutettujen ja kaupunkien sekä kaupunkiseutujen johtava oikeistopuolue. Vihreät ja SDP näyttävät kilpailevan keskustavasemmistolaisen puolueen ykköspaikasta kaupunkiseuduilla. Tässä taistossa Sanna Marin on ottamassa niskalenkkiä Maria Ohisalosta. PS kerää protestoivaa porukkaa laveasti taakseen. Joukkoon mahtuu paljon globalisaatiokriittistä ajattelua ja median vastaista taistelua.

Keskusta on mielestäni ammentanut aikojen saatossa, vaikka onkin perinteinen valtapuolue, voimaansa maakuntien ja etelän keskusten vastakkainasettelusta. Viesti on ollut, että älkääpä Helsingistä neuvoko maakuntia. Tämän tunnepolitiikan vahvin ei ole enää ollut keskusta vaan PS, vaikka sen kannatus on valunut mutta on kuitenkin viimeisessä gallupissa pysynyt ennallaan yli 18 prosentissa. Keskusta taas merkkautti 1,5 prosenttiyksikön laskun ja historiansa kehnoimman gallupkannatuksen.

Mitä tehtävää siis keskusta täyttää nyky-Suomessa? Ei tarvitse olla katkera Paavo Väyrynen, joka tähän kysymykseen päätyy. Väyrysellä voi omasta mielestään olla vastaus, kovin monella muulla ei ole. Katri Kulmunilla se pitäisi olla päässään, mutta julkisuudessa lausumansa ei oikein siihen viittaa. Yksi hänen viestinsä on ollut, esimerkiksi viimeisessä Apu-lehdessä, että keskusta elää nostalgiassa.

Väitän, että keskusta menestyisi historiansa tuntevana paremmin. Tunteita herättävä puolue on agendalla, tunteeton ja sliipattu ei sitä ole. Tahtopuolue on parempi kuin varova puolue. Tarkoittaako tämä nostalgisuutta tai menneisyyteen takertumista? Ei tarvitse tarkoittaa, kunhan puolueen johto kykenee uudistamaan viestinsä sisällön. Kun se on kunnossa ja sisäistetty, konsultille jää aika vähän laskutettavaa.

Hallituksessa keskustalla on toki mahdollisuus tukea kannatajilleen läheisiä hankkeita maakunnissa. Ei ole ihme, että historian suurimman lisätalousarvion jälkeen puolueen kansanedustajat iloitsivat sosiaalisessa mediassa saaduista tierahoista.

On kuitenkin erittäin vaikea ymmärtää, miksi keskusta ei saanut iskettyä tierahojen lisäksi jonkinlaista ohjelmaa talouden tasapainottamiseksi ja työllisyyden vahvistamiseksi. Yhtä hyvin tätä vastuuta voi penätä suitsutusta saaneelta pääministeriltä. Hänellä on tosin koronasuoja, joka muulta hallitukselta puuttuu.

Alberto Claramunt

Alberto Claramunt

Alberto Claramunt on Verkkouutisten ja Nykypäivän päätoimittaja.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt