Israelin turvallisuusjoukkojen sotilas vartioi USA:n konsulaattia Jerusalemissa. LEHTIKUVA / AFP PHOTO Ahmad Gharabli

Israel juhlii USA:n suurlähetystön siirtymistä Jerusalemiin

Yhdysvaltojen suurlähetystö siirtyy Jerusalemiin virallisesti maanantaina.

Yhdysvallat siirtää Israelin-suurlähetystönsä Tel Avivista Jerusalemiin maanantaina. Presidentti Donald Trumpin päätös siirtää suurlähetystö on kiistanalainen, sillä Jerusalemin asemaa Israelin pääkaupunkina ei ole tähän mennessä tunnustettu kansainvälisesti. Ulkomaiden suurlähetystöt sijaitsevat myös USA:n päätöksen jälkeen pääsääntöisesti Tel Avivissa. Suurlähetystön siirron on pelätty kärjistävän Israelin ja Palestiinan välisiä erimielisyyksiä.

Asiasta uutisoi israelislaislehti Haaretz.

Israelille maanantaina toteutuva siirto on iso ulkopoliittinen voitto. Maan ulkoministeri isännöi tänään siirron kunniaksi juhlan Israelissa oleville diplomaateille, mutta useat länsimaat boikotoivat juhlaa. USA lähettää tilaisuuteen vaikutusvaltaisen delegaation. Tilaisuuteen odotetaan varaulkoministeri John J. Sullivania, valtiovarainministeri Steve Mnuchinia, Donald Trumpin tytärtä Ivanka Trumpia ja tämän avioimiestä Jared Kushneria.

EU-maista tilaisuuteen osallistuvat vain Unkari, Tshekki, Romania ja Itävalta. EU on kritisoinut voimakkaasti Trumpin päätöstä.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt