Verkkouutiset

Rokotuspiste Israelissa. / VOA

Israel antaa jo kolmansia rokoteannoksia

Terveysministerin mukaan Pfizerin tehosteannos on toistaiseksi rajattu riskiryhmille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Israel on ilmoittanut tarjoavansa kolmatta Pfizerin rokoteannosta aikuisille, joilla on perussairauden tai myyn syyn vuoksi heikentynyt immuunijärjestelmä.

Terveysministeri Nitzan Horowitzin mukaan uusien tehosterokotteiden antaminen perusterveelle väestölle on vielä harkinnassa.

Times of Israel -lehti kertoo linjauksen tekevän Israelista ensimmäisen maan, joka rokottaa kansalaisiaan jo kolmannella annoksella.

Maan terveysviranomaisten mukaan rokotteet ovat estäneet viime aikoina 64 prosenttia infektioista deltamuunnoksen yleistymisen myötä. Luku oli vielä toukokuussa 94 prosenttia.

Israelissa on vahvistettu viime päivinä noin 400 uutta infektiota vuorokaudessa. Päivittäisten tartuntojen määrä oli pysytellyt touko–kesäkuussa alle sadassa.

Pfizer ilmoitti viime viikolla hakevansa Yhdysvalloissa ja Euroopassa käyttölupaa kolmannelle annokselle. Huolena on, että suojavaikutus alkaa heikentyä 6–12 kuukautta toisen rokotuskerran jälkeen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)