Verkkouutiset

Islannin koronasovellukselle tyrmäys – ”ei auttanut paljon”

Rakning C-19:n vaikutus oli pieni verrattuna perinteisiin jäljitystekniikoihin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Islannissa käyttöön otetun koronaviruksen seurantasovelluksen vaikutusten kerrotaan olevan vaatimattomia.

Islanti on onnistunut tukahduttaneen koronaviruksen ensimmäisen aallon. Uusia tartuntoja ei ole havaittu useaan päivään.

Islannissa otettiin koronaviruksen seurantasovellus käyttöön vain muutama viikko sen jälkeen, kun virus oli levinnyt maahan.

Hallituksen tukeman hankkeen myötä Rakning C-19 -sovellusta alettiin käyttää huhtikuun alussa, ja sen oli tarkoitus helpottaa tartuntojen jäljittämistä.

Sovelluksen toimintaperiaate perustuu gps-paikannukseen. Siten tutkijat voivat seurata luvan saatuaan käyttäjien liikkeitä. Sovelluksen on ladannut 38 prosenttia Islannin väestöstä. Maassa asuu 364 000 ihmistä.

Vaikka sovellus otettiin käyttöön ajoissa ja lähes 40 prosenttia väestöstä käyttää sitä, Rakning C-19 -sovelluksen todellisen vaikutuksen kerrotaan olevan pieni verrattuna perinteisiin jäljitystekniikoihin, kuten puhelinhaastatteluihin.

– En sanoisi, että sovellus on hyödytön. Mutta näiden kahden (Rakning ja puhelut) yhdistelmällä saadaan aikaan tuloksia, sanoo tartuntojen jäljittämisestä vastaava poliisi Gestur Pálmason MIT Technology Review –julkaisulle.

– Sanoisin, että sovellus on osoittautunut hyödylliseksi muutamassa tapauksessa, mutta se ei kääntänyt tilannetta eduksemme radikaalilla tavalla.

Islannin Covid-jäljitystiimissä työskentelevän Pálmasonin mukaan teknologisia ratkaisuja kehittävät tahot ovat liioitelleet sovelluksen vaikutusta kaupallisista syistä.
– Se on ymmärrettävää, koska sovelluksen voi ostaa. Mutta haluan tehdä kaikille täysin selväksi, että perinteinen jäljittäminen ei ole vähemmän tärkeää.

Islani on toiminut tehokkaasti viruksen tukahduttamisessa. Heti viruksen leviämisen jälkeen maassa pyrittiin havaitsemaan tapauksia ajoissa. Samalla jäljitettiin tautiketjuja, tehtiin laajaa testausta, eristettiin sairaita ja asetettiin altistuneita karanteeniin.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)