Professori Alpo Rusi tarkastelee tänään ilmestyvässä kirjassaan Kremlin kortti (Docendo) inkeriläisten niin sanottua paluumuuttoa Suomeen. Asiaa selvitettiin 2018 Ahti Kaisalmen pro gradu -tutkielmassa, jonka mukaan aloitteen teki 1988 KGB:n Suomen residentti Felix Karasev tavatessaan suojelupoliisin päällikön Seppo Tiitisen. Presidentti Mauno Koivisto otti myönteisen kannan, josta hän kertoi ohimennen televisiossa vasta huhtikuussa 1990.
Alpo Rusin mukaan kyseessä oli KGB:n aloite Inkerinmaan venäläistämiseksi.
– Vakiintuneen käsityksen mukaan kyse oli Koiviston humanitäärisestä kädenojennuksesta, ”kunniavelasta”, kiistattomasti paljon kärsineille inkeriläisille. On kuitenkin epätavallista, että tasavallan presidentti ”tuosta noin” tekee yksin merkittävän maahanmuuttoa koskevan päätöksen ja viittaa odotettavissa oleviin mittatappioihin, joita koskevan ehdotuksen tekee KGB:n residentti, Alpo Rusi kirjoittaa.
– Miten on mahdollista, että supon jo eroamisensa varmistanut päällikkö kertoo ”Suomen johdon” mittavasta poliittisesta ratkaisusta KGB:n residentille ilman, että se olisi läpäissyt hallituksen ja eduskunnan käsittelyn?
– Koiviston toiminta oli ongelmallista myös laillisuuden näkökulmasta.
Asia valmisteltiin hyvin suppeassa piirissä, siitä on säilynyt vain vähän lähteitä eikä yhteyttä eduskuntaan tai hallituksen ulkoasainvaliokuntaan pidetty. Esimerkiksi ulkoministeriö ei tiennyt koko asiasta.
Rusin mukaan inkeriläisten paluumuutto oli valtava virhe ja ”vastoin Suomen turvallisuusetuja, mikä kävi tosin selvemmin ilmi vasta myöhemmin”.
– Karasevin hyvin poliittisen, jopa geopoliittisstrategisen ehdotuksen taustaa voi hakea kommunismin vastaisen mielialan kasvusta eri puolilla neuvostoimperiumia, Rusi toteaa.
Rusin mukaan ”inkeriläisten paluumuuttoa koskeva päätös tarkoitti myös sotkeutumista Venäjän sisäiseen tilanteeseen. On ilmeistä, että Koivisto ei olisi tehnyt aloitetta inkeriläisten paluumuutosta ilman KGB:n pyyntöä. Jos aloite tuli Koivistolta, mikä on ristiriidassa asiakirjojen ja lausuntojen kanssa, olisi sekin omavaltainen ja perustuslain näkökulmasta riskialtis päätös. Se, että päätös koettiin myöhemmin virheeksi, selittää, ettei sitä haluttu sen paremmin avata kuin selitelläkään”.
– Koiviston päätöksellä Inkerin autonomia oli tuhottu ja samalla tuhottiin yksi suomalainen kansanripe maan rajojen ulkopuolella.
– Viimeinenkin mahdollisuus Inkerinmaan autonomiaan, saatikka itsenäistymiseen neljäntenä Baltian maana, kaatui viime kädessä KGB:n käynnistämän ”paluumuuton” seurauksena.
NL:ssa Suomen ulkopolitiikkaa kohtaan oltiin kuitenkin kiitollisia, mistä yhtenä esimerkkinä oli maan halukkuus tukea Suomea YK:n turvallisuusneuvostoon 1989–90.
Suomeen tuli kaikkiaan yli 30 000 inkeriläistä.
LUE MYÖS:
Uusi vuosikymmen esiin arkistoista: Näin Tehtaankatu valitti 1993 vakoojiensa kohtelusta
