Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanervan (kok.) mielestä ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) vierailu Pietarissa onnistui hyvin.
– Tunnistin kaksi koulukuntaa ennen Haaviston matkaa. Oikea tulkinta taitaa olla nyt se, että vierailu onnistui hyvin, koska meidän ministerimme osasi olla tiukkana. Jopa EU saa olla tyytyväinen, Kanerva toteaa Twitterissä.
Ulkoministeri Haavisto tapasi tänään maanantaina venäläisen kollegansa Sergei Lavrovin kireissä tunnelmissa. Neuvottelujen asialistalla olivat niin venäläisen oppositiovaikuttaja Aleksei Navalnyin myrkytys, Ukrainan sota kuin EU:n ja Venäjän kiristyneet välitkin.
EU:n ja Venäjän suhteet ovat Haaviston mukaan nyt vaikeassa tilassa. Hän muistutti ministereiden tiedotustilaisuudessa Suomen olevan EU:n jäsen ja EU:n kantojen Suomen kantoja. Verkkouutiset kertoo asiasta tässä.
– Krimin laiton miehitys ja konfliktin jatkuminen Itä-Ukrainassa ovat johtaneet EU:n sanktioihin Venäjää kohtaan. Oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin myrkytys laittomalla kemiallisella aseella on myös johtanut pakotteisiin, Pekka Haavisto listasi.
Haavisto muistutti, että Navalnyin kohtelu on tuomittu laajalti ja hänen rikostuomionsa katsottu mielivaltaiseksi. Hän nosti myös esiin rauhanomaisten mielenosoitusten tukahduttamisen ja toimittajien työn häirinnän Venäjällä.
Haaviston mukaan Venäjällä on tärkeä rooli Ukrainan sotaa koskevan Minskin sopimuksen täytäntöönpanossa.
Pekka Haavisto luonnehti EU:ta Venäjälle luotettavaksi kumppaniksi. Nykytilanteessakin on ministeristä paljon yhteistyömahdollisuuksia. Esimerkiksi hän nosti ilmastonmuutoksen torjunnan ja muut ympäristöasiat sekä Venäjän puheenjohtajuuskauden tulevan agendan arktisessa neuvostossa.
Lavrovin puheisiin liittoutumattomuudesta Haavisto vastasi kuittaamalla Suomen ja Naton pitkästä yhteistyöstä ja Nato-optiosta.
Uhmakas Lavrov
Sergei Lavrov oli ministereiden tiedotustilaisuuden alussa vähäsanainen, eikä nostanut tarkemmin esiin neuvottelujen polttavimpina pidettyjä aiheita.
Vaikka Sergei Lavrov pyrkikin korostamaan Suomen ja Venäjän toimivia kahdenvälisiä suhteita ja yhteisiä hankkeita, esiintyi hän tiedotustilaisuudessa uhmakkaana, eikä Kremlin kovassa linjassa näkynyt lientymisen merkkejä. Esimerkiksi Venäjän aloittamaa Ukrainan sotaa Lavrov kuvasi totutusti maan ”sisäiseksi konfliktiksi”.
Toimittajan kysymykseen EU-suhteista Venäjän ulkoministeri vastasi jyrkästi. Esiin nousivat Lavrovin hiljattaiset kommentit Venäjän ja EU:n suhteiden katkaisemisesta mahdollisten uusien pakotteiden takia.
Lavrov syytti EU:ta suhteiden rikkomisesta ja kytki tilanteen Ukrainan vuoden 2014 vallankumoukseen. Venäjän propagandassa sitä on luonnehdittu tavallisesti länsimaiden masinomaksi kaappaukseksi.
Tunnistin kaksi koulukuntaa ennen Haaviston matkaa. Oikea tulkinta taitaa olla nyt se, että vierailu onnistui hyvin, koska meidän ministerimme osasi olla tiukkana. Jopa EU saa olla tyytyväinen.
— Ilkka Kanerva (@ikekanerva) February 15, 2021