Osa Pietarista Suomeen palanneista kisaturisteista on viitannut kintaalla THL:n karanteeniohjeistuksille, kertoo Iltalehti.
Iltalehti kertoo 20-vuotiaasta miehestä, joka päätti jättää karanteenin välistä saavuttuaan Venäjältä Suomeen. Mies oli seuraamassa jalkapallon EM-kisoja Pietarissa. Mies matkusti Pietariin ystävien kanssa omalla autollaan, mutta vietti Pietarissa aikaa muiden suomalaisturistien ja kisabusseissa matkustaneiden kanssa.
Suomeen palattuaan mies suuntasi heti Himos-festivaaleille, jossa on tuhansia kävijöitä.
– Ne jotka haluavat sen pitää, niin pitää, mies toteaa karanteenista IL:lle.
Mies sanoo ajatelleensa, että negatiivinen testitulos rajalla riittää. THL:n ohjeistuksen mukaan Venäjältä tulleiden tulisi hakeutua uuteen testiin 72 tunnin sisällä Suomen puolella. Tämän lisäksi karanteenissa tulisi pysyä kaksi viikkoa.
Mies sanoo, ettei kestäisi olla niin pitkää aikaa eristyksissä.
– Sain negatiivisen tuloksen ja mun mielestä se on riittävä. En olisi todellakaan täällä jos olisin saanut positiivisen tai jos en olisi saanut tulosta ollenkaan. Mutta sain negatiivisen, mies perustelee IL:lle.
– Kyllä mä ihan normaalisti täällä oon.
THL:n mukaan Pietarista Suomeen palanneilla EM-jalkapallon kisafaneilla on todettu jo yli 120 koronavirustartuntaa. Koronan itämisaika on 1-14 päivää.





