LEHTIKUVA / ANNI REENPÄÄ

Ict-johtaja Tiville: Valtion töihin hakee osaajia aiempaa vähemmän

Valtiolla palkat eivät nouse yhtä paljon kuin yksityisen puolen yrityksissä.

Valtionhallinnossa on ollut viimeisen vuoden nähtävissä merkkejä mahdollisesta ict-osaajapulasta, kertoo Tivi-lehti.

JulkICT-johtaja Anna-Maija Karjalaisen mukaan avoinna oleviin tehtäviin on tarjolla hakijoita aiempaa vähemmän. Toistaiseksi osaajia on kuitenkin saatu.

Karjalaisen mukaan julkisen puolen asiantuntijoiden palkkausmahdollisuuksia rajoittavat julkishallinnon palkkausperiaatteet.

– Valtion palvelukseen tullaan tietyllä palkalla, ja palkka nousee tehtävän vaativuuden mukaisesti. Palkkausjärjestelmä on erilainen kuin yksityisen puolen firmoissa, meillä palkat eivät nouse yhtä paljon, Karjalainen kertoo Tivin haastattelussa.

Hän kuitenkin painottaa, että suurimpana asiana valtiolle projekteja tekevillä henkilöillä tuntuu olevan halu tehdä asioita, joilla on merkittävyyttä ja vaikutusta.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt