Malmin lentokenttä. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

HU: Malmin hangaaria tarjotaan ilmailijoille 1000 euroa/vrk

Lentokentän hangaarista aiemmin häädettyjä ilmailijoita toiminta suututtaa.

Kaupunki päätti aiemmin, että hangaaria voidaan vuokrata vastedes tapahtumakäyttöön. Päätöksen takia Malmin kenttää käyttäneet koneet joutuivat ulos hallista elokuussa 2017.

Malmin hangaarin vuokraamisesta vastaa Tukkutori. Helsingin Uutisten mukaan puolet hallista eli tuhat neliötä vuokrattiin Aalto-yliopiston opiskelijoille 50 eurolla päivässä. Ilmailuyrittäjältä vuokraa pyydetään tuhat euroa vuorokaudelta sadan neliön tilasta.

Kokoomuksen Helsingin kaupunginvaltuutettu Atte Kaleva on ihmetellyt, mikseivät maksavat vuokralaiset ole saaneet käyttää Malmin lentokentän hangaaria. Hän on kysynyt Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksessa, mikseivät lentotoimijat saisi vuokrata tilaa siihen asti, että lentotoiminta mahdollisesti lopetetaan.

– Silloin tätä perusteltiin minulle sillä, että kaupunki tulee saamaan tästä lentokonehallista valtavasti vuokratuloja, jos sitä vuokrataan tapahtumakäyttöön. Nythän nähdään, että sitä ei ole vuokrattu tapahtumakäyttöön juuri ollenkaan, Kaleva sanoo.

Tilaa ei edes voida vuokrata tapahtumakäyttöön pelastusviranomaisten esiin nostamien, esimerkiksi sähkökytkentöihin ja poistumisteihin liittyvien ongelmien takia. Mahdollisiin tilaisuuksiin tai tapahtumiin voi osallistua enintään 60 henkilöä

Atte Kaleva muistuttaa, että ilmailutoimijoilta tähän mennessä saamatta jääneet noin 250 000 euron vuokratulot olisivat olleet kaupungille selvää rahaa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt