X
SULJE MAINOS
Jenni Pitko. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

HS: Ryhmäjohtaja pyysi kokousta Haavisto-käsittelystä

Vihreiden Jenni Pitko kiistää pyytäneensä kokoontumista.

Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) toimia koskevan perustuslakivaliokunnan käsittelyn ympärillä vellova kohu syvenee.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jenni Pitko pyysi keskiviikkona aamulla viestillä hallituskumppanien eduskuntaryhmien johtajia koolle puimaan valiokuntakäsittelyn tilannetta. HS kertoo, että viestissä kritisoitiin myös valiokuntaneuvosta.

Pitko kiistää tiedot HS:lle ja sanoo, että hän ”ei halua kommentoida Whatsapp-viestejä”. HS huomauttaa, ettei kysymyksessä mainittu Whatsappia.

Perustuslakivaliokunnan tänään valmistuneessa mietinnössä todetaan ulkoministeri Haaviston toimineen hallintolain ja ulkoasiainhallintolain vastaisesti. Valiokunta katsoo kuitenkin, etteivät korotetun syyksiluettavuusvaatimuksen edellytykset täyty. Valiokunnan mielestä edellytyksiä ministerisyytteen nostamiselle Haavistoa vastaan ei siis ole.

Vihreiden toiminnasta perustuslakivaliokunnassa nousi keskiviikkona kohu, kun paljastui, että valiokunnan vihreä jäsen Outi Alanko-Kahiluoto oli lähettänyt ainoastaan valiokunnan hallituspuolueita edustaville jäsenille sähköpostiviestin, jolla heitä pyrittiin saamaan kannattamaan Haavistolle edullisempia ilmaisuja mietinnön tekstiin.

Vihreät jättävät mietintöön poikkeuksellisen vastalauseen.

Edit 15.42: Otsikkoa muutettu HS:n alkuperäisen jutun muuttumisen takia. HS:n jutussa kerrottiin aiemmin Pitkon hakeneen tukea Haaviston puolustamiseen.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt