Helsingin Sanomien SDP:n puoluevaltuustolle tekemään kyselyyn vastanneista 17 kertoi suosikikseen liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marinin. SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtmanin taakse asettui 15 vastaajaa. 14 puoluevaltuutettua ei osannut tai halunnut nimetä suosikkiaan pääministeriksi.
Kyselyssä kartoitettiin myös puoluevaltuuston suhtautumista Antti Rinteeseen. Enemmistö vastaajista katsoi, ettei Rinteen tarvitse luopua puolueen puheenjohtajuudesta ennen ensi kesän puoluekokousta.
Helsingin Sanomien kyselyyn vastasi yhteensä 46 puoluevaltuutettua tai heidän varajäsentään. Kaiken kaikkiaan puoluevaltuustossa on 61 jäsentä, joten kyselystä puuttuu 15 puoluevaltuutetun tai heidän varajäsenensä vastaus.
Verkkouutiset uutisoi aiemmin Ylen kyselystä, jonka mukaan 20 SDP:n 61:stä puoluevaltuutetusta kannattaa Marinin valintaa uudeksi pääministeriksi. Lindtmania tuki kyselyssä 14 valtuutettua.
Puoluevaltuusto päättää sunnuntaina, kenet se asettaa SDP:n ehdokkaaksi seuraavaksi pääministeriksi. Pääministerin valitsee eduskunta.