Harry "Hjallis" Harkimo. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Hjallis Harkimo: Velka vie Suomen tuhoon

Kansanedustajan mukaan Suomi ei saa nykyjärjestelmällään velkaantumista taittumaan.

Kokoomuksen kansanedustaja Harry Harkimon mukaan Suomen korkean työttömyyasteen yksi seuraus on, että Suomi ei pysty hillitsemään velkaantumistaan. 7‒8 prosentissa pyörivä työttyömyysaste puolestaan on Harkimon mukaan osoitus niin sanotun suomalaisen mallin ja kolmikantaisuuden toimimattomuudesta.

‒ Tämä on katastrofaalista. On menossa suurin nousukausi hetkeen emmekä saa velkaantumista taittumaan. Lisää ratkaisuja tarvitaan, Harkimo kirjoittaa Savon Sanomien blogissaan.

Hänen mukaansa nykyinen poliittinen systeemi ei pysty tuottamaan rakennemuutoksia.

‒ Työelämän on jossain vaiheessa muututtava niin, että tekemättömästä työstä ei enää makseta korvausta. Tämä koskee vaikkapa sunnuntailisiä ja pekkaspäiviä. Lisäksi yrityksen sisällä pitäisi pystyä sopimaan työajoista ja palkoista – jos oikeasti haluamme menestyä.

Harkimon mielestä jossain vaiheessa on myös poistettava minimipalkat ja yhdistettävä uudistukseen sosiaaliturva sopivalla tavalla.

‒ On tehtävä kaikki asiat, jotka pienentävät työttömyyttä, muuten hyvinvointiyhteiskuntamme kaatuu. Kuten tiedetään, kansamme vanhenee. Huoltosuhde työssä olevien ja eläkeläisten välillä on kestämätön. Enää en näe mahdottomana eläkeiän nostamistakaan – varsinkaan kun tutkimusten mukaan yli puolet ihmisistä haluaisi jatkaa työskentelyä yli eläkeiän, Harkimo sanoo.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt