Verkkouutiset

HBL: Vihreiden kansanedustaja haluaa korkeakoulumaksuja

Antero Vartian mukaan maksut lisäisivät yliopistojen voimavaroja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan jättävä vihreiden kansanedustaja Antero Vartia kertoo Hufvudstadsbladetin haastattelussa kannattavansa korkeakoulumaksuja.

Antero Vartia on aikaisemmin vastustanut ajatusta, mutta HBL:ssa hän paljastaa nyt kannattavansa maksuja niin koti- kuin ulkomaisille opiskelijoille. Vartia esittää korkeakoulumaksuista oman ehdotuksensa, joka hänen mukaansa lisäisi niin yliopistojen resursseja kuin opiskelijoiden määrää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Vartian mallissa alempi korkeakoulututkinto olisi ilmainen, mutta maisteriopiskelijat joutuisivat nostamaan nollakorkoista lainaa.

– Jos sinä sitten saat töitä ja tienaat esimerkiksi yli 50 000 euroa vuodessa, on sinun maksettava laina takaisin. Silloin kenelläkään ei olisi sitä ongelmaa että opintoja ei rahanpuutteen takia voi aloittaa, Antero Vartia sanoo Hbl:ssa.

– Ihmisillä joilla on hyvä koulutus ja hyvä työ on varaa maksaa. Korkeasti koulutetuilla on asiat yhteiskunnassa hyvin.

Antero Vartia kertoo vastustavansa myös vastikkeetonta perustuloa ja suosittelee perustulon sijasta palkkojen ja tukien yhdistämistä.

– On ihmisiä joilla elämä ei ole erityisen hyvin hallinnassa. Ei riitä, että heille vain annetaan rahaa, ja sitten kaikki on hyvin. Meidän on vaadittava vastikkeellisuutta, jotta heillä olisi kannustin tehdä töitä ja olla aktiivisia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)