Verkkouutiset

HäSa: Alkoholin kulutus ei kasvanut lain myötä ehkä lainkaan

Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtajan mukaan poru oli suuri mutta muutos marginaalinen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hämeen Sanomien mukaan A-oluen vapauttaminen ruokakauppaan on tuonut vain marginaalisen muutoksen kaupan myyntiin, vaikka toisin otaksuttiin. Osuuskauppa Hämeenmaan tammikuun myyntilukujen mukaan muutos oli ”äärimmäisen pieni”.

– Asiassa nähtiin suurta dramatiikkaa. Rakenteellisesti tapahtui hienoinen muutos, mutta poru oli paljon tätä suurempi, Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto sanoo HäSalle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Hämeenmaassa tammikuussa myydystä ouesta viisi prosenttia oli A-olutta. Laimeiden lonkeroiden myynti sen sijaan pienentyi selvästi. Samalla siidereiden myynti on pudonnut ja alkoholittomien oluiden myynti kasvaa.

– ”Limuviinojen” myynti on marginaalista. Alkoholijuomista ne ovat meillä myynnin määrässä sijoilla 90-120, Vormisto sanoo.

Hämeenmaan tilastojen mukaan alkoholilain vaikutukset eivät vastaa hallituksen esityksessä arvioitua kulutuksen kasvua. HäSan mukaan ”alkoholin tilastoitu kulutus ei ole kasvanut ehkä lainkaan”.

– Muutos vastaa aika tarkkaan niitä odotuksia, joita meillä oli.

LUE MYÖS:
Eduskunnassa vain 50 vuorokautta sitten: ’Ei enää kolmosolutta kaupan hyllyltä’

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)