Verkkouutiset

Hälytyskellot soivat Saksan taloudelle

Teollisuuden kasvu on jäänyt odotuksista ja kemianjätti Basf on antanut tulosvaroituksen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Viikko on alkanut Saksan taloudessa jälleen huolestuneissa tunnelmissa. Maanantaina julkaistujen tietojen mukaan Saksan teollisuustuotanto kasvoi toukokuussa vuodentakaisesta vain 0,3 prosenttia.

Nordean aamukatsauksen mukaan kasvu alitti odotukset. Lukema oli pankin mukaan kuitenkin pieni askel parempaan, sillä huhtikuussa tuotanto laski lähes 2 prosenttia. Vaisu lukema ja perjantaina saatu tieto tehdastilausten supistumisesta 2,2 prosentilla luovat Nordean mukaan silti melko synkkää kuvaa Euroopan suurimman talouden teollisuudesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Brittiläisen tutkimuslaitoksen Capital Economicsin pääekonomisti Andrew Kenningham arvioi talouslehti Financial Timesille, että Saksan teollisuustuotannon lasku vuoden toisella neljänneksellä näyttää nyt lähes varmalta, mikä tulee osaltaan vaikuttamaan maan talouskasvun nopeaan hidastumiseen tai jopa laskuun.

Toisaalta rahoituslaitos ING Germanyn pääekonomistin Carsten Brzeskin mielestä tilanne tosin voisi olla huonompikin, sillä  maanantaina julkistettujen ulkomaankauppatietojen mukaan Saksan vienti kasvoi toukokuussa 1,1 prosenttia huhtikuun pudotuksen jälkeen.

Viime sunnuntaina kuultiin myös ilahduttava uutinen pitkään vaikeuksissa olleelta suurelta liikepankilta. Deusche Bank julkisti säästösuunnitelmansa, jonka mukaan pankki irtisanoo 18 000 työntekijää eli noin viidenneksen henkilökunnastaan maailmanlaajuisesti ja siirtää 74 miljardin euron roskalainat uuteen yksikköön. Markkinoilla suunnitelma sai heti myönteisen arvion, ja pankin osakekurssi kääntyi nousuun.

Maanantaina yritysmaailmasta kuitenkin saatiin varsin huonoja uutisia, kun kemianjätti Basf antoi tulosvaroituksen. Konserni laski tämän vuoden ennustettaan ja varoitti tuloksen lähes puolittuvan huhti-kesäkuussa maailmatalouden kasvun ja teollisuustuotannon hidastumisen takia.

Saksalainen talouslehti Handelsblatt pitää Basfin tulosvaroitusta yllättävän suurena, vaikka kemianalan teollisuusyhdistyskin on viime viikolla laskenut suhdanne-ennustettaan. Lehti päättelee, että tilanne ei ole nyt ollenkaan hyvä maan talouden ydintoimintaa edustavassa kemianteollisuudessa.

Handelsblattin mukaan Basfin tulosvaroitus on hälytysmerkki Saksan koko taloudelle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)