Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus on linjannut uusista rajoituksista koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi.
Kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka THL:n suositusten nojalla. Sosiaali- ja terveysministeriö tulee ohjeistamaan aluehallintovirastot antamaan määräykset tartuntatautilain nojalla.
Lisäksi suositellaan, että muiden kokoontumisten järjestäjät harkitsevat tilaisuuksien perumista. Valtion järjestämät suuret seminaarit ja tapahtumat perutaan toukokuun loppuun asti.
– Suomessa on yhdistymis- ja kokoontumisvapaus, mutta vahva suositus on, ettei tilaisuuksia järjestetä, Sanna Marin sanoi tiedotustilaisuudessa.
Hallitus valmistautuu myös virusepidemian taloudellisiin vaikutuksiin lisätalousarviolla, joka on pääministerin mukaan mahdollista antaa tarvittaessa erittäin nopealla aikataululla.
Vain välttämättömiä työmatkoja tulisi järjestää. Hallitus kehottaa kansalaisia siirtämään omatoimimatkojaan.
Rajoitustoimenpiteissä huomioidaan erityisesti riskiryhmät, kuten iäkkäät ja perussairaat.
– Kansalaisten tulee noudattaa erityistä harkintaa ja varovaisuutta asioidessaan riskiryhmien kanssa. Matkustusohjeita on seurattava ja matkustusilmoitus tehtävä, Marin jatkoi.
Virustartunnan saaneille turvataan hallituksen mukaan laadukas ja tarpeellinen hoito. Testien kohdalla siirrytään käytäntöön, jossa testit ovat saatavilla kaikille tarvitseville lääkärin arvion pohjalta. Myös THL:n resursseja vahvistetaan.
Koronaviruksesta kertovia infopisteitä laajennetaan satamien ja lentokenttien lisäksi maarajoille. THL lähettää kaikille kansalaisille tietopaketin kotiin molemmilla kotimaisilla kielillä.
Sanna Marinin mukaan kansalaisille suunnattu älypuhelinsovellus virustilanteesta on tällä hetkellä tekeillä. Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rokotteen kehittämiseksi viidellä miljoonalla eurolla.
– Varaudumme myös mahdollisesti laajempiin toimenpiteisiin. Kaikkien eduskuntapuoluiden puheenjohtajat ja ryhmäjohto on kutsuttu tänään Säätytalolle kello 18 keskustelemaan laajemmista rajoitustoimenpiteistä, Marin jatkoi.
Laajemmat toimenpiteet edellyttäisivät tartuntatautilain ohittamista ja valmiuslainsäädännön käyttöönottoa.
Valtakunnallista neuvontapuhelinpalvelua laajennetaan vastaamaan kysyntää ja monikanavaisuutta lisätään. THL lähettää koronaviruksesta tietopaketin kaikille suomalaisille kotiin. pic.twitter.com/XtZCaHEDdH
— Valtioneuvosto | Statsrådet (@valtioneuvosto) March 12, 2020