Verkkouutiset

Arto Pirttilahti. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN

”Hallituksen sisällä ei ole bileitä” – Kansanedustaja US:lle: Tavoitteissa ei isoa eroa

Keskustan Arto Pirttilahden mukaan hallitusryhmien yhteiset tilaisuudet ovat harvassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Arto Pirttilahti (kesk.) kommentoi Uuden Suomen haastattelussa hallituspuolueiden välejä.

– Tarttisi pohtia, miten yhteistyötä pystytään rakentamaan. Itse tavoitteissa ei ole isoa eroa puolueiden välillä, mutta toimintatavoissa on se suurin ero, Arto Pirttilahti sanoo US:lle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Häneltä kysytään, mikä vaikutus koronalla on ollut hallituspuolueiden väliseen yhteistyöhön.

– Hallituksen sisällä ei ole bileitä. Hallitusryhmien kesken ovat harvassa olleet yhteiset tilaisuudet.

Myös ministeriöissä on hänen mukaansa siilouduttu omiin porukoihin. Eduskuntaryhmien yhteistapaamiset voi laskea yhden käden sormilla.

– Tulee mieleen, olisiko ollut paikallaan puolivälin hallitusneuvottelut. Niissä olisi voinut katsoa, miten hallitusohjelmaa on toteutettu, onko kaikki reilassa ja miten loput asiat toteutetaan. Toki valtioneuvosto itse tekee sitä, mutta meitä tavallisia kansanedustajia ei ole tuotu siihen työhön, Pirttilahti toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)