X
SULJE MAINOS
Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

”Hallituksen esitys vaarantaa matkailun elpymisen, kesä menetetty”

Vantaan kaupunginjohtajan mukaan hallituksen toimenpiteet ovat ylimitoitettuja ja kohtuuttomasti terveysviranomaisia kuormittavia.

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen EU:n mallista poikkeava lakiesitys tartuntalain väliaikaiseksi muuttamiseksi vaikeuttaa matkustamista ja vaarantaa Suomen osallistumisen uudelleen jaettaviin lentokenttämarkkinoihin, katsoo Vantaan kaupunki.

– Olen huolissani Helsinki-Vantaan lentoaseman ja suomalaisen matkailun tilanteesta. Lentoaseman kesä on jo käytännössä menetetty. Kun lentoliikenteen markkinoita nyt jaetaan uudelleen, ei Suomi saa menettää asemaansa. Myöhemmin tähän kelkkaan voi olla mahdoton päästä, Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen varoittaa tiedotteessa.

Lentoliikenne työllistää koko Suomessa jopa 140 000 ihmistä, kun otetaan välilliset työpaikat huomioon.

Muualla EU:ssa matkailuun liittyviä menettelyitä kevennetään, kun taas Marinin hallituksen lakiesitys tiukentaa vaatimuksia entisestään.

Viljasen mukaan lähtökohtana tulee olla terveysturvallinen matkustaminen, minkä vuoksi yleiseurooppalainen linja on, että terveystarkastus tehdään lähtömaassa. Vantaan kaupunki puoltaa tätä lähtökohtaa, jonka avulla voidaan myös varmistaa terveenä matkustaminen.

Esityksen toteuttamiseen tarvittavaa lisähenkilöstöä ei ole saatavilla

EU:n alueella maista, joissa on alle 75 tartuntaa per 100 000 asukasta 14 vuorokauden aikana, tulisi Viljasen mielestä saada matkustaa Suomeen vapaasti niin kuin yleiseurooppalainen linja jo nykyisin on. Koska täysi rokotussarja on hyvin pienellä osalla EU:n väestöstä, pitää Viljasen mielestä harkita sitä, että yksi rokotusannos riittäisi. Tämä voisi pelastaa osan tämän kesän matkailusta, koska EU-maissa ensimmäinen rokotus on jo ehditty antaa varsin kattavasti.

– Tavoitteena tulee olla, että maahan saapuu mahdollisimman vähän henkilöitä, joilla ei ole esittää todistusta ennakkotestistä, saadusta rokotuksesta tai sairastetusta taudista. Tämä helpottaisi myös terveysturvallisuusviranomaisten työtaakkaa rajanylityspaikoilla, Viljanen linjaa.

Hänen mielestään hallituksen esittämät toimenpiteet ovat ylimitoitettuja ja kuormittavat kuntien terveysviranomaisia kohtuuttomasti. Esityksen mukaan todistuksen tarkastuksen voi tehdä vain sairaanhoitopiirin tai tartuntatautiviranomaisen palveluksessa oleva henkilö. Esityksen toteuttamiseen tarvittavaa lisähenkilöstöä ei Viljasen mukaan yksinkertaisesti ole saatavilla.

– Henkilöresurssit eivät riitä tähän, eikä lentokentälle pysty sijoittamaan tällaista henkilömäärää. On täysin mahdotonta esimerkiksi toteuttaa tartuntatautiviranomaisen toteuttamaa todistusten tarkastusta lentokentällä. Normaalitilanteessa tarkistettaisiin 60 000 todistusta lentokentällä vuorokaudessa, Viljanen kuvaa.

Suomen tilanne on muuttunut rokotusten myötä, mutta tätä ei ole huomioitu esityksessä.

– Suomessa laajeneva rokotuskattavuus ehkäisee laajojen joukkojen ja riskiryhmien vakavien sairastumisten riskiä. Siten tilanne ei enää ole kansanterveydellisesti yhtä uhkaava. Suomen väestön vastustuskyky tautia kohtaan on jo hyvä, joten nyt on oikea aika ratkaista, mille varmuustasolle halutaan edetä ja miten pitkään matkustusrajoituksia ja sen haittailmiöitä halutaan hyväksyä, Viljanen toteaa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt