Suomalaiset suhtautuvat yksiselitteisen myönteisesti EU-kansalaisten oikeuteen asua ja työskennellä missä tahansa EU-maassa. LEHTIKUVA/LAURA UKKONEN

EU merkitsee suomalaisille myönteisiä käytännön asioita

Suomalaisten mielestä rauha, ihmisoikeudet, lakien kunnioittaminen ja demokratia ovat unionia parhaiten edustavat arvot.

Viime syksynä tehtyihin kyselyihin perustuvan Eurobarometrin mukaan suomalaiset muun muassa suhtautuvat EU:n sisäiseen maahanmuuttoon myönteisemmin kuin EU-kansalaiset keskimäärin.

Suomalaisten luottamus moniin instituutioihin on selvästi vahvempaa kuin EU-maiden kansalaisilla keskimäärin. Tämä koskee niin turvallisuudesta huolehtivia kuin poliittisiakin instituutioita. Suomalaiset luottavat myös mediaan enemmän kuin EU-kansalaiset keskimäärin.

Syksyn 2019 Eurobarometrin kansallisen raportin mukaan EU merkitsee suomalaisille ennen muuta positiivisia käytännön asioita, kuten vapautta matkustaa, opiskella ja työskennellä kaikkialla EU:n alueella sekä yhteistä rahaa. EU on heille myös rauhan, ihmisoikeuksien ja lakien kunnioittamisen unioni.

Maahanmuutto ja ilmastonmuutos ovat suomalaisten mielestä EU:n suurimmat ongelmat. EU-maiden julkisen talouden tila ei puhuta suomalaisia aivan yhtä paljon kuin vielä vähän aikaa sitten. Suomalaiset pitävät silti sitä tärkeämpänä asiana kuin EU-kansalaiset keskimäärin.

Suomalaiset suhtautuvat yksiselitteisen myönteisesti EU-kansalaisten oikeuteen asua ja työskennellä missä tahansa EU-maassa.

Maahanmuuttoon EU:n ulkopuolelta he sen sijaan suhtautuvat jonkin verran kriittisemmin.

Neljä viidestä suomalaisesta kannattaa talous- ja rahaliittoa sekä yhteistä valuuttaa euroa. Suomalaiset suhtautuvat yhteiseen valuuttaan myönteisemmin kuin EU-kansalaiset keskimäärin.

Joka toinen suomalainen kannattaa EU:n yhteistä ulkopolitiikkaa, useampi kuin kaksi kolmesta eurooppalaisen tason puolustus- ja turvallisuuspolitiikkaa. Tosin kumpi tahansa miellyttää suomalaisia EU-kansalaisten keskiarvoa vähemmän.

Enemmistö arvioi, että demokratia toimii EU:ssa vähintäänkin melko hyvin. Käsitys demokratian toteutumisesta omassa maassa erottaa suomalaiset selvästi EU28-maiden keskiarvosta. Suomalaiset kertovat tyytyväisyydestään asioiden tilaan kotimaassaan.

Eurobarometri-kysely toteutettiin kaikissa EU:n jäsenmaissa, viidessä jäsenehdokasmaassa ja Pohjois-Kyproksella viime vuoden marraskuun 14. ja 29. päivien välisenä aikana. Kyselyyn osallistui EU:n jäsenmaissa 27 382 yli 15-vuotiasta vastaajaa. Suomessa haastatteluja tehtiin 1 001. Suomessa haastattelut suoritti Kantar TNS Oy.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt