X
SULJE MAINOS
EU-energiakomissaari Kadri Simson. LEHTIKUVA / AFP Aris Oikonomou

EU-komissio: Päästökauppatuloja käytettävä vähävaraisten kaasulaskuun

Komissaari Kadri Simson sanoo, että kuluttajien pitää voida lykätä energialaskujensa maksamista.

EU-komissio ehdottaa, että jäsenmaat kasvata tukea vähävaraisille kansalaisilleen, jotta nämä selviävät kohonneista energialaskuistaan. Komission mukaan EU:n päästökauppatuloja voi käyttää tähän tarkoitukseen.

– Energian hinta on kohonnut maailmanlaajuisesti, ja se tuottaa vakaa huolta EU:lle. Kun toivumme pandemiasta ja aloitamme taloudellisen toipumisen, on tärkeää suojella haavoittuvimpia kuluttajia ja tukea eurooppalaisia yrityksiä, sanoo EU:n energiakomissaari Kadri Simson.

Viime viikkoina EU:ssa on kohonnut ennen kaikkea kaasun hinta. Sähkö on myös kallistunut, mutta ei yhtä paljon kuin kaasu. Päästökauppa on puolestaan järjestelmä, jossa jäsenmaat myyvät päästöoikeuksia ja saavat siitä tuloja. Päästökaupan tarkoituksena on vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Kaasu on fossiilinen polttoaine, tosin sen päästöt ovat pienemmät kuin esimerkiksi kivihiilen, jota käytetään sähkön tuotannossa.

Päästöoikeuksien hinnat ovat viime aikoina nousseet. Se ei kuitenkaan ole komission mukaan pääsyy energian hinnan nousulle.

Simson kehottaa, että kuluttajat voisivat lykätä energialaskujensa maksamista. Se kehottaa myös valtioita harkitsemaan väliaikaisia ja tarkkaan suunnattuja verohelpotuksia vähävaraisimmille kotitalouksille. Yrityksille ja teollisuudenaloille komisiso ehdottaa tukia, mutta muistuttaa, että niiden täytyy noudattaa EU:n valtionapusääntöjä.

Simsonin mielestä kaasukriisi vaatii nopeaa ja tarkkaan suunnattua toimintaa.

– Etusijalle pitää asettaa suunnatut toimet, jotka nopeasti helpottavat hinnannousun vaikutuksia haavoittuviin kuluttajiin ja pienyrityksiin.

Simson kehottaa EU:n markkinaviranomaisia tutkimaan, löytyykö energiamarkkinoilta kilpailua vääristäviä toimia ja toimijoita.
Simson myös sanoo, että EU:n tulee pyrkiä irti fossiilista polttoaineista ja siirtyä uusiutuviin energialähteisiin.

Simsonin ehdotukset käsittely alkaa EU-parlamentissa torstaina. EU-maiden päämiehet keskustelevat ehdotuksesta ensi viikolla huippukokouksessaan.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt