Kokoomuksen kansanedustajan ja varapuheenjohtajan Elina Lepomäen mukaan on tärkeää, että tulevalla vaalikaudella kunnallisia maksuja ei koroteta. Hänen mukaansa Suomen tulevaisuuden kannalta ratkaisevaa on se, että ihmisiä kannustetaan tekemään töitä ja yrittämään.
– Me (kokoomus) olemme varmasti Suomen ainoa puolue, joka tulee näin vahvalla viestillä ulos. Me uskomme siihen, että viime kädessä koko Suomen tulevaisuuden kannalta ratkaisevaa on se, että täällä kannattaa tehdä töitä, täällä kannattaa investoida ja että täällä kannattaa yrittää, Lepomäki sanoi kokoomuksen kuntavaalikampanjan avauksessa lauantaina.
Lepomäki muistuttaa, että Suomessa on jo nyt korkea kokonaisveroaste niin kunnallis- kuin valtionverotuksessa.
– (Sanna Marinin) hallitus puuhailee vielä maakuntatasoa siihen väliin uusine veroineen. Tämä ei ole ratkaisu. Pikemminkin pitäisi tehdä tilaa ihmisten omalle toimeliaisuudelle ja sille, että työstä jää enemmän käteen. Sitä kautta voidaan käyttää paikallisia palveluita ja se on elinehto sille, että saadaan elinvoimaa sinne paikallistasolle.
Lepomäen mukaan yhdessäkään Suomen kunnassa ei tulisi nostaa kunnallisveroa nykyisestä. Vaikka veronkorotukset lyhyellä tähtäimellä nostattaisivatkin kunnan verokertymää, pitkällä tähtäimellä korotusten hyödyt eivät hänen mukaansa ole ollenkaan itsestäänselviä.
Sen sijaan Lepomäki toivoo, että veronkorotusten sijasta Suomessa kannustettaisiin enemmän ihmisten omaan toimeliaisuuteen ja madallettaisiin verotasoa.
– Ihan vaan sen takia, että täällä kannattaa tulevaisuudesakin tehdä työtä ja yrittää, ettei tarvitse sammuttaa valoja tästä maasta.