Elina Lepomäen mielestä paikalliseen sopimiseen pitää sisältyä myös mahdollisuuksien edistäminen palkoista ja työajoista poikkeamisessa työehtosopimuksiin nähden.
– Siitä pitää ehdottomasti pitää kiinni, koska muutenhan ei voida puhua edes paikallisesta sopimisesta. Sen pitää koskea palkkausjärjestelmiä, palkankorotuksia ja työaikoja ihan kauttaaltaan, Lepomäki sanoo.
Hän kertoo selailleensa torstaina aamulla entisen elinkeinoministerin Jan Vapaavuoren (kok.) tuoretta kirjaa Puoliholtiton Suomi (Otava). Siinä Vapaavuori totesi Suomen olevan rauhan ajan historiansa pahimmassa kriisissä.
– Tähän lauseeseen en voi kuin yhtyä. Sen vuoksi meidän pitää kokoomuksessa tarkastella nyt paitsi pitkää tähtäintä myös seuraavan parin vuoden tehtävähaastetta, Lepomäki sanoo.
– En sulje mitään pois, Lepomäki vastaa Verkkouutisille kysymykseen mahdollisuudesta asettua ensi kesäkuun puoluekokouksessa ehdolle kokoomuksen puheenjohtajaksi.
Hänen mukaansa paikallinen sopiminen on ainoa tie ulos nykyisestä Suomen talouden kriisistä.
– Työpaikkasopiminen pitäisi olla erityisesti palkansaajalle vapaus ja oikeus, ei missään nimessä velvollisuus. Se edellyttää myös vankkaa työntekijöiden hallintoedustusta ja olisi kannustin myös paremmalle johtamiselle, Lepomäki sanoo.
Hän epäilee, että paikallisen sopimisen edistämisen suhteen ei ole luotu työmarkkinaosapuolille riittäviä kannusteita viedä sitä eteenpäin. Elinkeinoelämän keskusliitolle paikallisen sopimisen täysimääräinen toteuttaminen ei ole ollut prioriteetti.
– On olemassa olevan suuryrityksen etu, jos se pystyy rajoittamaan ympärillään vallitsevaa kilpailua ja yleissitovuushan on mitä erinomaisin keino sen tekemiseen, Lepomäki sanoo.
Hän huomauttaa, että yleissitovuudesta kiinni pitäminen tarkoittaa paitsi, että työpaikkoja jää syntymättä, myös uusia potentiaalisesti tuottavia yrityksiä jää syntymättä, kun kilpailu on rajoitettua.
Jos kilpailukykysopimus kaatuu, pitäisi Lepomäen mielestä lähteä etenemään sopimusvapauden kautta.
– Jo tällä hallituskaudella pitäisi lähteä rajoittamaan yleissitovuutta ja se on täysin tehtävissä perustuslain henkeä ja kansainvälisiä sopimuksia kunnioittaen, Lepomäki sanoo.
Suomen työllisyysaste on nyt noin 68 prosenttia. Hallitus on asettanut tavoitteekseen 72 prosentin työllisyysasteen vaalikauden loppuun mennessä.
– Siihenkin pääseminen on näillä rakenteilla mahdotonta tuli yhteiskuntasopimusta tai ei. Jos sidomme kätemme työttömyysturvan uudistamisen osalta ja luovumme paikallisesta sopimisesta, voimme sanoa hyvästit sille tavoitteelle, Lepomäki sanoo.
Hän muistuttaa, että hallitus on ohjelmassa sitoutunut tiettyyn säästöjen tasoon. Näillä näkymin yhteiskuntasopimus ei ole täyttämässä sille asetettuja tavoitteita julkisen talouden osalta, joten se tarkoittaa lisäsäästöjen tarvetta.
Lepomäki huomauttaa, että viimeisen seitsemän vuoden keskiarvo valtion ja kuntien vuosittaiselle alijäämälle on ollut 9 miljardia euroa. Se antaa osviittaa leikkaustarpeen todellisesta suuruudesta, mikäli julkinen talous halutaan tasapainoon. Sen lisäksi tulevat vielä väestön ikääntymisen ja huoltosuhteen heikkenemisen aiheuttamat menot eli kestävyysvaje.
– Jos työllisyyttä ei nopeasti saada ylöspäin nopeilla toimilla paikallista sopimista ja sopimusvapautta lisäämällä, on selvää, että leikkaustarve tulee olemaan vielä huomattavasti korkeampi tällä hallituskaudella kuin uskallamme edes ajatella, Lepomäki sanoo.
– Emme pysty rahoittamaan nykyisiä julkisia menoja tällä työllisyysasteella.
