Eläinten hyvinvointia valvovat valvontaeläinlääkärit. Heidän toimintatapansa on kirjavaa ja käytännöt vaihtelevat eri puolilla maata, riippuen eläinlääkärin asenteesta ja ammattitaidosta. Jossain katsotaan läpi sormien, jossain viilataan pilkkuja. Eläintenhoitajalle tämä on kiusallista.
Minulla oli yksi eläinsuojelutarkastus 90-luvulla. Sikalassa oli pieniä puutteita lääkekirjanpidossa, joissain karsinoissa oli jotain huomauttamista. Sikapossuni voivat tarkastajan mielestä hyvin.
Sitten tämä nuori nainen sanoi jotain, mikä jäi pysyvästi mieleeni:
”Näissä valvonnoissa ja tarkastuksissa on tarkoitus löytää ne, joilla on iso remmi mennyt pois päältä.”
Hän tarkoitti, että tarkoitus on löytää tilat, joilla on eläinten pidossa oikeita ongelmia. Jos olisi eletty nykypäivää, olisin saattanut saada mittavat sanktiot lääkekirjanpidon puutteista. Tuolloin valvoja vain huomautti asiasta ja laitoin paperit kuntoon.
Hämäläisellä tilalla oli 22 valvontakäyntiä vuoden aikana. Isäntä laski, kuinka monta työpäivää valvonnoista aiheutui hänelle ja viranomaisille.
Luku taisi olla yli puoli ihmistyövuotta. Hän itse oli kokopäiväinen valvonta-assistentti. Hän sai sanktiot sellaisista asioista, jotka eivät ole lakien ja asetusten mukaan vääriä. Valittaminen ei auta.
Valvontaraportin tehnyt viranomainen käsittelee itse omat valitukset.
Parissa sikalassa on mitattu ruokintakaukalo pari milliä liian lyhyeksi per sika. Toinen sai vähän yli 10 000 euron sanktiot, toinen sai vähän yli 20 000 euron menetykset ja tuomio.
Kirjoitin pariin otteeseen parkanolaisesta eläinsuojelupiinasta. Farmari sai tuomion ja sanktiot. Nyt hänellä menee hyvin, valvontaeläinlääkäri on vaihtunut, eikä ongelmia ole. Saivartelu on loppunut.
Saivartelu on noussut joillain valvontaeläinlääkäreillä yli äyräiden.
Tarkoitushan ei olisi etsiä ongelmia, vaan parantaa eläinten oloja.
Karmein tapaus on ollut, kun valvontaeläinlääkäri ampui yli sata pulskaa lammasta laitumelle isännän tietämättä. Raadot vietiin Honkajoelle jätteeksi, josta isännälle tuli lasku. Osa lampaista oli viimeisillään tiineenä.
Sama eläinlääkäri tuli aina poliisipartion kanssa paikalle. Edellinen joi isännän kanssa kahvit ja mahdolliset puutteet korjattiin.
Omalla tilallani olen tavannut ammattitaitoisia eläinlääkäreitä. Olen edelleen toimittajan työni takia yhteydessä sekä farmareihin ja teen yhteistyötä myös eläinlääkärien kanssa. Molemmissa ammattikunnissa on osaajia ja tumpeloita.
Eläinlääkärit, joilla ei ole riittävää ammattitaitoa, saattavat tuhota yhden perheen elämän ja toimeentulon.
Farmareilla, joilla on eläintenpidossa ongelmia, on usein omassa elämässä ongelmia ja epäjärjestystä.
Jotain pitää asialle tehdä, jotta valvontatoimi ei olisi poliisitoimen kaltaista. Eläinlääkärikunnan pitää katsoa peiliin ja tasapuolistaa kriteereitä.
Valvontatehtäviin eivät sovi kaikki. Työ vaatii sosiaalisia taitoja ja kommunikointikykyä.
Eläinsuojeluoikeudenkäynneissä on tapahtunut ylilyöntejä ja oikeusmurhia. Tuomarit kuuntelevat yksipuolisesti vain valvontaeläinlääkäriä, muiden todistelut menevät kuuroille korville.
Näissä oikeusjutuissa tuomarilta vaaditaan eritysosaamista. Olisiko tarpeen perehdyttää pari kolme oikeudenjakajaa, jotka hoitaisivat kaikki eläinsuojelutapaukset ammattitaidolla?
