Ukraina iski taas: Öljyteollisuutta liekeissä Venäjällä

Iskut venäläisiin teollisuuslaitoiksiin vaikuttavat onnistuneen ainakin kolmella alueella.
Voronežissa roihusi myös huhtikuussa. Kuva Astra-kanavan 24.4.2024. / T.ME
Voronežissa roihusi myös huhtikuussa. Kuva Astra-kanavan 24.4.2024. / T.ME

Ukraina on iskenyt Venäjän öljyntuotantolaitoksiin ja -varastoihin Voronežissa, Lipetskissä ja Smolenskissa.

Lipetskin kaupungissa isku osui ilmeisesti traktoritehtaaseen. Voronežissa paloi varhain aamulla öljynjalostamossa ja Smolenskin alueella oli tulessa ainakin öljyvarasto.

Asiasta kertoo esimerkiksi Smolenskin alueen kuvernööri Vasili Anohin Telegram-kanavallaan.

Pelkästään Smolenskin seudulla kuultiin paikallisten asukkaiden mukaan neljästä viiteen räjähdystä, kertoo Ukrainaska Pravda. Telegram-uutiskanava Astra lainaa Venäjän puolustusministeriötä, jonka mukaan kahdeksan Ukrainan dronea tuhottiin keskiviikon vastaisena yönä. Yksi tuhottiin Smolenskin seudulla, kaksi Belgorodin ja kaksi Voronežin seuduilla kummassakin, sekä kolme Belgorodissa.

Alta voit katsoa Astra-kanavan saaman videon Voronežista.

Venäjän armeijan uudelleenjärjestelyt lähellä Suomea vaativat reagointia, kansanedustaja arvioi.
Ruotsalaiset Gripen-hävittäjät tuovat taktiikkaan mukaan uuden elementin.
Kreml suunnittelee lokakuuksi liikekannallepanoa, jota ei sanota liikekannallepanoksi.
Mainos