finanssiala

EK:n Veli-Matti Mattila Ylellä: Moni yritys kärsii jo työvoimapulasta

Suomikin voi hävitä, jos Euroopan unionin veroharmonisoinnissa edetään liian jyrkästi, Veli-Matti Mattila sanoo.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen talouden positiivinen kehitys on aiheuttanut monella alalla akuuttia työvoimapulaa, Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtaja Veli-Matti Mattila totesi Ylen Ykkösaamun haastattelussa.

– Tämä on kasvun esteenä monessa yrityksessä. Työvoimaa tarvitaan myös jatkossa Suomen rajojen ulkopuolelta, Mattila sanoi.

Työvoiman saatavuus vaihtelee kuitenkin voimakkaasti alan mukaan, minkä vuoksi paikallisen sopimisen kehittäminen on tärkeää. Työttömien kokonaismäärä on edelleen suuri ja joillain aloilla työnhakijoista on jopa ylitarjontaa.

Mattilan mukaan kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen on pohjimmiltaan oikeassa arviossaan Suomen työllisyystilanteesta. Vartiainen totesi lauantaina Helsingin Sanomien haastattelussa, että todellinen työvoimareservi on vain noin 40 000 suomalaista. Hänen mukaansa heikosti toimivilla kotimaisilla työmarkkinoilla alkaa liiallinen kustannusnousu ja työvoimapula, kun työttömyys on noin 7 prosenttia.

– Lukujen kanssa täytyy olla tarkkana. Vartiainen on sen suhteen oikeassa, ettei ole realistista ajatella kaikkia työttömiä työvoimareservinä, Mattila totesi.

Mattila otti kantaa myös viimeaikaiseen keskusteluun veroharmonisoinnista Euroopan unionin sisällä. Hänen mukaansa uudistukset voisivat uhata yhteisöverotuottoja Suomessa.

– Joissain malleissa on sellaisia piirteitä. Esimerkiksi Orion ja Supercell ovat olleet viime vuosina suurimpien maksajien joukossa. Jos yritysten verotuksessa huomioitaisiin asiakasmarkkinan koko, menettäisimme paljon. Kyseisillä yrityksillä on suuret markkinat Suomen ulkopuolella, vaikka tuotekehitys ja yritysjohto on vahvasti suomalaista.

Mattilan mukaan Suomen on oltava tarkkana ja vaikutettava aktiivisesti verokeskusteluun Euroopan unionin tasolla. Erityisesti OECD-maiden välillä veroharmonisointi voisi olla järkevää, sillä teollisuusmaiden talousjärjestelmissä on paljon samankaltaisuutta.

– Toisaalta euroalueen vahvuus on se, että meiltä löytyy erilaisuutta. Yhteismarkkinoiden pitkäjänteinen kehittäminen on Suomelle myönteinen asia, Mattila sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)