Verkkouutiset

Innovaatioihin panostaminen yrityksille yhä tärkeämpää

Business Finlandin mukaan Suomi voidaan nostaa jaloilleen vain panostamalla kansainvälistymiseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita tarjoava sekä matkailua ja investointeja Suomeen edistävä Business Finland julkaisi maanantaina uuden strategiansa. Business Finlandin johtajan Nina Kopolan mukaan tehtävänä on kiihdyttää asiakkaiden kestävää kasvua maailmanlaajuisesti.

– Suomen menestyminen on aina perustunut kykyyn sopeutua muutoksiin ja kääntää vaikeudet voitoksi. Suomi voidaan nostaa jaloilleen vain panostamalla innovaatioihin ja kansainvälistymiseen, Kopola kertoo tiedotteessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Business Finland on haastanut kansainvälisesti toimivia yritysverkostojen vetureja ratkaisemaan merkittäviä tulevaisuuden haasteita ja kasvattamaan tutkimus-, kehitys- ja innovaatioinvestointejaan Suomeen. Kilpailuehdokkailta edellytettiin myös yhteistyötä pk-yritysten ja tutkimusorganisaatioiden kanssa. Business Finland lupautui rahoittamaan voittajahankkeita yhteensä 60 miljoonalla eurolla, kun yhteisesti sovitut tavoitteet on saavutettu.

Kilpailun voittajiksi valittiin kesällä Nesteen, Fortumin, Metsä Groupin ja Nokian kolme hanketta. Veturiyritysten mediainfo järjestettiin maanantaina.

– Koronakriisin myötä panostaminen uusiin innovaatioihin on yrityksille entistäkin tärkeämpää, jotta ne voivat pärjätä kriisin jälkeisessä maailmassa. Nämä innovatiiviset hankkeet osoittavat, että Suomen kannattaa herkeämättä kehittää uusia ideoita, joista osa jalostuu innovaatioiksi globaaleilla markkinoilla. Uutta luovaa TKI-toimintaa, yritysten kansainvälistymistä, tutkimuksen ja yritysten yhteistyötä sekä suoria sijoituksia tarvitaan, jotta Suomi pysyy globaalin tason tiennäyttäjänä myös tulevaisuudessa, Kopola muistuttaa.

Veturiyritysten haastekilpailun voittajayritykset ovat sitoutuneet lisäämään TKI-työpaikkojen määrää yhteensä sadoilla ja TKI-investointejaan yhteensä sadoilla miljoonilla euroilla. Onnistuessaan hankkeet johtavat Business Finlandin mukaan useiden miljardien lisäinvestointeihin Suomeen, tarjoavat ratkaisuja merkittäviin tulevaisuuden haasteisiin ja vaikuttavat oleellisesti Suomen osaamiseen, kilpailukykyyn ja TKI-panostuksiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)