Ben Zyscowicz. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Ben Zyskowicz: Vihdoin keskusta miettii, mitä perustulo on

Kansanedustajan mukaan keskusta on alkanut vuosien vaatimisen jälkeen miettimään, mitä perustulolla tarkoittaa.

Kokoomuksen kansanedustaja Bez Zyskowiczin pitää erinomaisena sitä, että keskusta alkanut miettimään mitä sen vuosia kestänyt vaatimus perustulosta oikein tarkoittaa.

– Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoi keskuskauppakamarin paneelissa, että eihän perustulo voi sitä tarkoittaa että sen saa tommoset hyvätuloiset työssäkäyvät ihmiset. Ja kyllä kai työttömältä pitää edellyttää, että hän on työmarkkinoiden käytettävissä. Ja opiskelijalta edellyttää, että hän on vastaavasti valmis opiskelemaan, Zyskowicz sanoo Verkkouutisten BenTV:ssa.

Hän muistuttaa että perustulo tarkoittaa nimenomaan sitä, että näin tehtäisiin.

– Se tarkoittaa juuri sitä, että se on täysin vastikkeeton. Eli työttömältä ei vaadita, että hän ottaa työpaikan vastaan. Ja opiskelijalta ei vaadita, että on valmis opiskelemaan.

Tämä on hänen mukaansa syy, miksi kokoomus ei perustuloa kannata.

– Se tulee liian kalliiksi ja siinä ei ole riittävästi järkeä.

Sipilän kommenttien jälkeen keskustan muut johtohenkilöt ovat Zyskowiczin mukaan yrittäneet selittää, mitä keskusta perustulolla tarkoittaa ja ei tarkoita. Hän arvioikin keskustan yrittävän istua asiassa kahdella pallilla samaan aikaan.

– Yhtäältä ne haluaa pitää kiinni tästä perustulon käsitteestä, koska käsitteenä se on hyvin suosittu ja ihmiset tuntuu tykkäävän siitä. Ja toisaalta, itse asiassa, ne tarkoittaa suunnilleen samaa kuin kokoomus, eli että sitä ei anneta tietystikkään sitä sosiaaliturvaa kaikille ja tottakai työttömältä pitää voida edellyttää työpaikan vastaanottamista jos semmoinen on tarjolla, ja opiskelijalta pitää voida edellyttää sitä, että hän opiskelee. Tervetuloa keskusta pääministeri Sipilän johdolla kokoomuksen linjoille tässä asiassa!

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt