Verkkouutiset

Ben Zyskowicz: Italia on kuin Paavo Arhinmäki

Kansanedustajan mukaan EU liikkuu moraalikadon puolelle, jos velkaantumisesta tulee normaali ilmiö.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz arvioi, että parhaillaan neuvoteltavana oleva EU:n elpymispaketti koronasta toipuville jäsenmaille sisältää kaksi suurta huolta.

Kokoomus kannattaa rahastoa, jonka pitäisi olla puolueen mielestä esitettyä pienempi, mutta Zyskowicz nostaa kaksi periaatteellista huolta esiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Zyskowiczin mukaan rahastoa ollaan synnyttämässä, koska jotkut maat eivät kykene elvyttämään itse jo valmiiksi suuren velkakuorman takia.

– Toisin sanoen esimerkiksi Italiassa on ollut riittävästi ”paavoarhinmkäkiä”, jotka ovat sitä mieltä, että rahaa on, velkaa saa eikä sitä tarvitse maksaa takaisin. Jos kaikki olisivat EU:ssa huolehtineet vastuullisesti taloudestaan, ei tällaista yhteistä rahastoa tarvittaisi, Zyskowicz sanoo Verkkouutisten BenTV:ssä.

Paavo Arhinmäellä Zyskowicz siis viittaa vasemmistoliiton kansanedustajaan, joka haastattelussa totesi, etteivät valtiot maksa velkojaan takaisin. Lausunnosta nousi vilkas keskustelu. Valtioiden holtittomasta velanotosta ja rahamäärän kasvusta on ollut huolissaan myös tasavallan presidentti, joka epäili, että velkojen anteeksi antamisen päässä on työntekemisen kannustimien romahdus.

Toinen huoli liittyy Zyskowiczin mukaan EU:n sisällä tapahtuvaan moraalikatoon.

– Jokainen askel tässä yhteisvastuussa eteenpäin on huolestuttavaa. Se luo tällaista moraalikatoilmiötä juuri niihin maihin, joissa näitä ”paavoarhinmäkiä” riittää, joissa velkaa otetaan. Jos käy ilmi, että aina muut tulevat apuun, niin ei ole kannustimia tehdä uudistuksia, joilla velkaantumista voidaan hillitä, koska eiväthän kansalaiset niistä tykkää, Zyskowicz huomauttaa.

Zyskowicz ottaa BenTV:ssä myös kantaa valtakunnansyyttäjän ratkaisuun Päivi Räsäsen tapauksessa. Hän ihmettelee valtakunnansyyttäjän toimia ”oli Räsäsen puheista sitten mitä mieltä tahansa”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)