Uusia asuntolainoja nostettiin heinäkuussa Suomen Pankin mukaan 1,7 miljardin euron edestä, mikä on 200 miljoonaa euroa enemmän kuin vuosi sitten.
Viimeksi asuntolainoja nostettiin heinäkuussa enemmän vuosina 2007–2008, jolloin asuntolainanostot olivat suurimmillaan.
Touko-heinäkuussa asuntolainoja on nostettu seitsemän prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna. Asuntolainakanta ylitti jo 99 miljardia euroa heinäkuussa, ja sen kasvuvauhti oli 2,1 prosenttia vuodessa.
Uusien asuntolainojen keskikorko on laskenut edelleen vuoden aikana. Heinäkuussa uusien asuntolainojen sovittu vuosikorko oli enää 0,74 prosenttia, kun se vielä joulukuussa oli 0,87 prosenttia.
Sovitun vuosikoron laskua selittää Suomen Pankin mukaan korkomarginaalin kaventuminen. Heinäkuussa uusien asuntolainojen keskimääräinen korkomarginaali oli enää arviolta 0,53 – 0,63 prosenttia.
Asuntolainojen takaisinmaksuajatkin ovat viime vuosina pidentyneet. Heinäkuussa nostettujen uusien asuntolainojen keskimääräinen takaisinmaksuaika oli 20 vuotta 7 kuukautta, mikä oli puoli vuotta enemmän kuin vuosi sitten heinäkuussa ja vuoden enemmän kuin toissa vuonna.
Heinäkuussa uusista asuntolainoista yli 60 prosenttia oli takaisinmaksuajaltaan 20–26 vuotta. Lisäksi yli 29 vuoden lainojen osuus on kasvanut. Heinäkuussa uusista asuntolainoista 6 prosenttia oli takaisinmaksuajaltaan yli 29 vuotta.