Taloyhtiöiden hoitokuluissa on alkaneelle vuodelle nousupaineita, kertoo Kiinteistöliitto verkkosivuillaan.
Liiton mukaan etenkin lämmityskulut ovat kasvaneet maailmanmarkkinahintojen ja päästöoikeuksien hinnan jyrkän kohoamisen seurauksena.
Suurimmat korotuspaineet tulevat niihin energiayhtiöihin, jotka käyttävät öljyä, kivihiiltä, maakaasua tai turvetta.
– Taloyhtiön budjettia laadittaessa on lähtökohtana oltava tavanomaisen vuoden lämmitystarve, joka lasketaan pitkän ajan keskiarvosta. Viime vuosi oli selvästi edellisiä vuosia kylmempi, ja sen pohjalta voi lähteä rakentamaan budjettia tälle vuodelle, sanoo talous- ja veroasiantuntija Juho Järvinen liiton sivuilla.
Kiinteistöliiton mukaan taloyhtiöiden kannattaa ottaa tämän vuoden budjettia arvioitaessa huomioon myös energiayhtiöiden tariffien muutokset.
– Jos taloyhtiön ostamaan sähköön tulee merkittäviä energiahinnan tai siirtomaksujen korotuksia, se on huomioitava talousarviota laadittaessa, Järvinen muistuttaa.
Fossiilisilla polttoaineilla sähköä tuottavien energiayhtiöiden hintoihin on ilmoitettu viime aikoina korotuksia toistaiseksi voimassa oleviin sopimuksiin.
Lisäksi osa sähköyhtiöistä on lopettamassa toistaiseksi voimassa olevien sähkösopimusten hintakattoja.
– Tämän vaikutuksesta sähkön hinta voi nousta merkittävästi, ja asia on huomioitava myös taloyhtiöissä, Kiinteistöliitto varoittaa.