Verkkouutiset

Asunnoille etsitään ostajia Suomeen töihin tulijoista ja paluumuuttajista

Asuntokauppa on Remaxin katsauksen mukaan hieman jäänyt viime vuoden tasosta tammi-syyskuussa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kiinteistövälitysketju Remaxin toimitusjohtaja Pasi Aalto kertoo ketjunsa kansainvälistävän Suomen asuntokauppaa vauhdilla. Hänen mukaansa Remax on ainoa aidosti kansainvälinen kiinteistönvälitysketju Suomessa, joka mahdollistaa toimivat yhteydet eri puolille maailmaa.

– Olemme onnistuneet löytämään juuri myyntiin tulleissa kohteissa lyhyessä ajassa ostajia Suomeen paluumuuttoa tekevistä ja Suomeen töihin muuttavista perheistä. Usein näissä kohteissa on taustalla kuukausien myyntiaika pelkästään kotimarkkinoilla toimivan välitysliikkeen listoilla, Aalto arvioi Remaxin tuoreessa markkinakatsauksessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Suomen asuntokauppa on jäänyt Remaxin katsauksen mukaan hieman viime vuoden tasosta kolmen ensimmäisen vuosineljänneksen aikana.

Katsauksessa viitataan Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton hintaseurantapalvelun tietoihin, joiden mukaan tammi-syyskuussa vanhojen kerrostaloasuntojen, rivitalojen ja omakotitalojen kauppoja välitettiin yhteensä noin 44 000, mikä oli noin 1 300 kauppaa vuodentakaista vähemmän. Velattomia kauppahintoja kertyi noin 7,9 miljardia euroa, kun vuosi sitten summa oli noin 8 miljardia euroa.

Syyskuussa välittäjät tekivät vanhojen kerrostaloasuntojen kauppoja noin 2500, mikä oli 300 vuodentakaista vähemmän. Pääkaupunkiseudulla kauppoja tehtiin noin 900, mikä oli 100 vähemmän kuin vuosi sitten. Helsingissä kauppamäärä laski vuodentakaisesta 13 prosenttia, Espoossa 12 prosenttia ja Vantaalla 3 prosenttia.

Vanhojen kerrostaloasuntojen neliöhinnan keskiarvo nousi koko maassa vuodentakaisesta yhden prosentin 2944 euroon. Pääkaupunkiseudulla hinta nousi puoli prosenttia 4 528 euroon. Asuntojen myyntiaika oli koko Suomessa keskimäärin 76 päivää ja pääkaupunkiseudulla 61 päivää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)