Verkkouutiset

Asteroidi lensi yllättäen läheltä Maata – ei havaittu ennakkoon

Yllätyslento tapahtui vain 15 tuntia ennen toisen asteroidin ohilentoa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Halkaisijaltaan 4-8 metrin kokoinen asteroidi lensi Maan ohi keskiviikkona. Aiemmin havaitsematta jäänyt asteroidi ohitti Maan 42[nbsp]735 kilometrin etäisyydellä ja lähimpänä olleen satelliitin 1200 kilometrin etäisyydellä.

Ohilento tapahtui vain 15 tuntia ennen kuulun asteroidi 52768 (1998 OR2) ohilentoa, joka ohittaa Maan lähimmillään 6[nbsp]290[nbsp]589 kilometrin etäisyydeltä. 52768 oli nyt havaittua yllättävää asteroidia merkittävästi kookkaampi.

– Vaikka nyt 2020 HS7 -nimen saanut asteroidi tuli lähelle geostätionääristä rengasta ja alitti lähimmän satelliitin, se ei aiheuttanut merkittävää riskiä, koska niiden kiertoradat eivät leikkautuneet, Euroopan avaruusjärjestön sivuilla kerrotaan.

Vaikka asteroidi olisi törmännyt maahan, se ei olisi tutkijoiden mukaan aiheuttanut vaaraa pienestä koostaan johtuen. Tutkijoiden mukaan on todennäköistä, että asteroidi olisi hajonnut ja palanut poroksi Maan ilmakehässä.

Asteroidi havaittiin Pan-STARRS-etsintäohjelman avulla. Ensimmäiset tiedot asteroidin sijainnista, liikkeestä ja kirkkaudesta saatiin noin 50 minuuttia etsintäohjelman raportin julkistamisen jälkeen. 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)