X
SULJE MAINOS
Aluksia ja rakennuksia Airiston Helmi -yhtiön kiinteistön rannassa Paraisilla marraskuussa 2018. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Asiantuntijan mukaan Suomi kuuluu jo ”mini-Natoon”

CEPA:n vanhempi tutkija Edward Lucas suitsuttaa Suomen turvallisuusajattelua.

Britannialla olisi paljon opittavaa Suomelta niin uusiutuvan energian käytössä kuin turvallisuudessakin, Center for European Policy Analysis -ajatushautomon (CEPA) vanhempi tutkija, turvallisuusasiantuntija Edward Lucas arvioi The Timesin kolumnissaan.

Hän suitsuttaa kirjoituksessaan suomalaista turvallisuusajattelua.

– Epävarmuutta luova läheisyys Venäjään muokkaa suomalaista ajattelua. Se pitää ison naapurinsa lähellä. Harvalla maalla on yhä paljon säännöllisiä tapaamisia Kremlin päättäjien kanssa kahdenvälisesti sekä Arktista aluetta, Barentsinmerta ja Itämeren seutua koskevissa alueellisissa rakenteissa. Suomi ei koskaan purkanut Venäjän seurannan kykyjään kylmän sodan jälkeen. Tämä myös näkyy, Edward Lucas toteaa.

Hänen mukaansa Suomen puolustusvoimat on pidetty niin ikään varteenotettavina. Lucas siteeraa nimetöntä suomalaisviranomaista, jonka hän kertoo luonnehtineen Suomea ”Euroopan vahvaksi lukoksi pohjoisessa”.

– Tykistö puolustaa väkirikasta etelää. Ilmavoimat on aseistettu JASSM:lla, häiveteknologiaa hyödyntävällä amerikkalaisvalmisteisella risteilyohjuksella, joka voidaan ampua kaukaa ja jolla voidaan iskeä syvälle Venäjän alueelle – pelotevaikutuksen ei tarvitse perustua ydinaseisiin. Perustuslaki myös velvoittaa kaikki aikuiset suomalaiset ottamaan osaa kansalliseen puolustukseen yli 18-vuotiaita miehiä koskevalla asepalveluksella ja suurilla hyvin koulutetuilla reserveillä.

Edward Lucas kehuu, että Suomi saa tarvittaessa joukkonsa liikkeelle nopeammin ja tehokkaammin kuin mikään muu Euroopan valtio. Tätä myös harjoitellaan hänen mukaansa säännöllisesti. Lucas luonnehtii tätäkin osaksi Suomen pelotetta.

”Mini-Nato”

– Vaikka Naton jäsenyys ei olekaan Suomen agendalla, kukoistaa puolustusyhteistyö naapurimaa Ruotsin kanssa (niin ikään ei Naton jäsen). Molemmilla mailla on myös vahvat siteet Yhdysvaltoihin, Edward Lucas kirjoittaa.

Britanniakin on Suomelle tärkeä puolustuskumppani. Lucas nostaa esiin Britannian JEF-joukot (Joint Expeditionary Force), joissa Suomi on mukana. Niitä hän luonnehtii yhdeksän uhkatietoisen maan koalitioksi ja ”käytännössä Pohjolan ja Baltian mini-Natoksi”, joka pystyy reagoimaan Venäjän aggressioon ketterämmin kuin ”vanhat, pohdiskelevat ja jakolinjojen kyllästämät rakenteet”.

Edward Lucas kertoo suomalaisen turvallisuusajattelun ulottuvan sotilaallista toimintaa pidemmälle. Hän mainitsee kirjoituksessaan esimerkkinä maanpuolustuskurssit ja jo ala-asteella omaksutun medialukutaidon, joka tekee suomalaisten altistamisesta disinformaatiolle vaikeampaa.

Brittiasiantuntija muistuttaa myös Airiston Helmestä.

– Mikään tästä ei oikeastaan ole salaista, mutta suomalaiset puhuvat mieluummin maailman parhaimmistoon kuuluvasta koulutusjärjestelmästään kuin kansallisen turvallisuutensa yksityiskohdista. Tämä on sääli, koska Suomen itsemääräämisoikeuden turvaajien elämä on paitsi jännittävää heille myös opiksi meille.

– Suojelupoliisi varoitti viime kuussa venäläisestä ja kiinalaisesta teollisuusvakoilusta. Maan rauhanajan suurin turvallisuusoperaatio kohdistui venäläisomisteiseen kiinteistökokonaisuuteen maan lounaisessa saaristossa syyskuussa 2018 ja käsitti yli neljänsadan viranomaisen suorittamia ratsioita, joihin osallistui erikoisjoukkoja, rannikkovartiostoa, sotilaspoliiseja, tiedustelupalvelun väkeä, verotarkastajia ja muita.

Edward Lucas vertaa Airiston Helmeä ”Bond-pahiksen piilopaikkaan” ja toteaa sen sijaitsevan lähellä arkaluontoisia siviili- ja sotilaskohteita.

– Virallisesti veropetokseen ja rahanpesuun liittyvät tutkinnat tulevat jatkumaan loputtomiin. Yksikään suomalainen viranomainen ei tule kytkemään tätä poikkeuksellista tarinaa Venäjään. Se ei ole tarpeen.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt