Verkkouutiset

Antti Rinne palkkatuesta IL:lle: Korona muutti tilannetta

SDP:n puheenjohtajan mukaan alkuperäinen tavoite ei toteudu viruksen vuoksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Entinen pääministeri, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne selittää heittoa palkkatuen työllisyysvaikutuksessa koronavirustilanteella.

Antti Rinne arvioi viime syksynä, että palkkatukea uudistamalla voitaisiin saada jopa 20[nbsp]000 työllistä lisää. Palkkatuki on taloudellinen tuki, jota TE-toimisto voi myöntää työnantajalle työttömän työnhakijan palkkauskustannuksiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Helsingin Sanomien tällä viikolla saamien tietojen mukaan palkkatuen työllisyysvaikutus olisi jäämässä vain noin 1[nbsp]000 lisätyölliseen. Tieto perustuu palkkatukiesitystä valmistelleen työ- ja elinkeinoministeriön työryhmän arvioon.

Antti Rinne puolustaa syksyllä antamaansa arviota.

– Puheeni viime vuonna pohjautuivat asiantuntijoiden silloisiin arvioihin. Nyt en tiedä, mitä laskelmia on käytetty, Antti Rinne sanoo Iltalehdelle.

– Jokainen tervejärkinen ymmärtää, että kun lomautusten määrä on koronan myötä kaksinkertaistunut, niin alkuperäinen työllisyystavoite ei voi toteutua.

SDP:n puheenjohtajan mukaan ”nyt keskitytään siihen, miten pidetään nykyisillä työntekijöillä työpaikka eikä uusien työpaikkojen luomiseen”.

– Tällä hetkellä on mahdoton arvioida normaalien työllistämistoimien vaikutuksia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)