Verkkouutiset

”Annika Saarikko karkaa keskustan linjasta”

Annika Saarikko lähestyy työllisyystoimien lykkäyslinjaa, Sari Sarkomaa sanoo.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Sari Sarkomaa (kok.) on huolissaan keskustan puheenjohtajaehdokkaan, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon ”listaus riittää”-lausunnosta. Sarkomaa arvioikin keskustan puheenjohtajavaalista muodostuvan linjavaali.

Saarikko totesi lauantaina Iltalehdelle, että ”keskusta edellyttää, että budjettiriihessä on olemassa vähintään listaus siitä, mistä asioista uudet työpaikat koostuvat”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Sarkomaan mukaan Saarikko lipsuu lausunnollaan keskustan aikaisemmasta kannasta.

– Ministeri Saarikon tuore linjaus on paljon lähempänä työllisyystoimien lykkäyslinjaa ja mukailee läheisesti pääministeri (Sanna) Marinin (sd.) linjausta, jonka mukaan työllisyystoimien aikataulu joustaa. Marin on sanonut, että työllisyysratkaisuihin pitää olla syyskuun budjettiriiheen mennessä ”näkymä”, mutta ei kaikkia päätöksiä tehtynä, Sarkomaa sanoo tiedotteessaan.

– Keskusta on tähän asti tiukasti vaatinut, että hallitus päättää työllisyystoimista budjettiriihessä. Keskustan nykyinen puheenjohtaja Katri Kulmuni on sanonut, että päätöksiä ei voi enää juosta karkuun. Kulmuni on vaatinut hallitukselta toimia työllisyysasteen nostamiseksi. Näyttää siltä, että Saarikko on nyt tästä linjasta karkaamassa, Sarkomaa toteaa.

Pääministeri Marin kertoi heinäkuussa työllisyystoimien aikataulun joustavan niin, että päätökset pitää olla tehtynä tämän vuoden puolella. Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) sanoi tuolloin pysyvänsä lausunnossaan, jonka mukaan hallitus päättää työllisyystoimista syyskuussa.

– Saarikon tuore linjaus on nyt huolestuttavasti kallellaan pääministeri Marinin löperön työllisyyspolitiikan suuntaan. Rakenteellisten työllisyystoimien lykkäyslinja on vastuuton. Mitä pidemmälle päätöksiä lykätään, sen suuremmat sopeuttamistoimet joudutaan tekemään, Sarkomaa sanoo.

Sarkomaa on huolissaan siitä, että yhä useampi suomalainen on työtön.

– Hallituksen olisi kuultava erityisesti tutkijoiden hätähuuto nuorten puolesta. Tekemättömyys työllisyystoimissa on aiheuttamassa kadotetun sukupolven. Yhä useampi on jäämässä yhteiskunnan ulkopuolelle. Konkreettisia toimia tarvitaan työmarkkinoiden avaamiseksi nuorille.

– Työttömyys on ihmisen viheliäisimpiä ongelmia ja sen kitkemistä ei saa enää lykätä. Tänä vuonna ja viimeistään budjettiriihessä on tehtävä työllisyyttä vauhdittavat päätökset. Se jos mikä lisäisi ihmisten ja luottoluokittajien luottamusta.

– Päätösten lykkääminen vaarantaa suomalaisten hyvinvoinnin ja ihmisille arjessa tärkeiden palveluiden rahoituksen, kokoomusedustaja sanoo.

Kokoomus on tehnyt ehdotuksen toimista, joilla voitaisiin lisätä työllisten määrää sadalla tuhannella, Sarkomaa sanoo.

– Kokoomuksen ehdotukset työllisyyden lisäämiseksi ovat hallituksen käytettävissä. Nyt on päätösten aika. Hallituksen toimintakyky ohenee päivä päivältä. Jos budjettiriihessä ei tehdä rakenteellisia uudistuksia, ei hallitus voi jatkaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)