Ammattiliitto Pron edustajisto otti kantaa työntekijöiden oikeuksien ja sopimusyhteiskunnan puolesta.
– Olemme valmiita puolustamaan oikeudenmukaista työelämää ja sopimusyhteiskuntaa. Missään nimessä käsillä olevaa kriisiä ei saa käyttää keppihevosena työntekijöiden aseman heikentämiseen, Pron edustajiston puheenjohtaja Osmo Salo sanoo.
Hänen mukaansa on selvää, että tulevat vuodet ovat kansantalouden ja valtion talouden kannalta raskaita. Bruttokansantuote painuu vuonna 2020 vahvasti miinukselle ja valtion velka kasvaa miljardeilla.
Ammattiliitto Pro pitää ehdottoman tärkeänä, että taloustilanteen korjaamisen taakka jakaantuu tasaisesti yhteiskunnan eri osille. Laskua ei saa jättää vain palkansaajien ja työttömien maksettavaksi.
– Monet työntekijät ovat olleet pitkään lomautettuina ja useat joutuneet irtisanotuiksi. Nyt jos koskaan yhteiskunnan tukirakenteiden on oltava kunnossa. Emme hyväksy heikennyksiä työttömyysturvaan tai työsuhteen ehtoja rapauttamista. Vastuulliset toimijat eivät yritä kriisin varjolla vaikeuttaa heikommassa asemassa olevien tilannetta entisestään, Salo linjaa.
Salon mielestä investoinnit investointeja osaamiseen ja tuotekehitykseen ovat tärkeitä.
– Kannatamme erityisesti elvytystoimia, joilla vauhditetaan infrarakentamista ja ilmastotoimia. Nyt on hyvä aika rakentaa uutta, vähähiilistä tulevaisuutta, Salo sanoo.