Halpakauppaketju Tokmannin liikevaihto kasvoi vuoden kolmanneksella neljänneksellä 23,6 prosenttia 364,3 miljoonaan euroon.
Kasvu selittyy ennen kaikkea päätökseen saadulla ruotsalaisen Dollarstore-ketjun yrityskaupalla, jonka luvut ovat mukana osavuosikatsauksessa elokuun alusta alkaen. Dollarstore muodostuu Dollarstore- ja Big Dollar -myymälöistä.
Konsernin vertailukelpoinen liikevoitto oli samaan aikaan 26,4 miljoonaa euroa ja liikevoittoprosentti 7,2.
Tokmanni kertoo pörssitiedotteessa, että elokuu–syyskuussa Dollarstore saavutti kaikkien aikojen parhaimman myyntinsä, jota tuki halpakauppaketjun erinomainen hintamielikuva Ruotsissa. Dollarstoren parhaiten myyneitä tuotekategorioita olivat siivous ja juhlat.
Heinä-syyskuussa Tokmannin Suomen vertailukelpoinen liikevaihto laski prosentin. Yhtiön osakekohtainen tulos heikkeni kolmannella neljänneksellä 0,21 euroon vertailukauden 0,27 eurosta.
Tokmanni-konsernin toimitusjohtaja Mika Rautiaisen mukaan Tokmannin ja Dollarstoren samankaltaiset yrityskulttuurit tukevat yhteistyötä ja edistävät integraatiotyötä kaikilla rintamilla.
– Yhteisen strategiamme päivitys vuosille 2024–2025 on hyvässä vauhdissa, ja jaamme siitä lisää tietoa ensi vuoden alkuun suunnitellussa pääomamarkkinapäivässämme.
Tokmanni pitää kuluvan vuoden näkymät ennallaan. Yhtiö arvioi liikevaihdon nousevan 1370-1440 miljoonan euron haarukkaan tänä vuonna. Vertailukelpoisen liikevaihdon ennustetaan kasvavan 90-110 miljoonaan euroon.