Eduskuntatalon portaikko Helsingissä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Yrittäjiltä vetoomus: Keskustan tulisi tukea hallituksen työreformia

Mikael Pentikäisen mukaan uudistukselle on huutava tarve.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen vetoaa keskustaan, jotta se tukisi eduskuntakäsittelyssä Petteri Orpon (kok.) hallituksen työmarkkinareformeja.

– Orpon työreformi on kuitenkin kunnianhimoinen ja valtaosin kannatettava paketti. Vetoan, että myös keskusta voi tukea sen keskeisiä kohtia, kun esityksiä tulee aikanaan eduskuntaan, Pentikäinen kirjoittaa Suomenmaassa julkaistussa kolumnissaan.

Pentikäinen myös huomauttaa, että nykyisen hallituksen työreformissa on monia samoja elementtejä kuin keskustan 1990-luvulla esittelemässä työreformissa.

– Hallitus lupaa uudistaa vanhentunutta työrauhasääntelyä, tehdä työllistämistä helpottavia lainsäädäntömuutoksia, edistää paikallista sopimista, uudistaa työttömyys- ja sosiaaliturvaa sekä tehdä muutoksia maahanmuuttopolitiikkaan.

Kirjoituksessaan hän nostaa esiin, miksi Suomessa on nyt huutava työreformin tarve.

– Ensiksi Suomen julkinen talous pitää tervehdyttää ja velkaantuminen taittaa. Se vaatii korkeampaa työllisyysastetta, mikä ei onnistu ilman työmarkkinauudistuksia. Urakka on suuri, eikä pidä luulla, että se toteutuu vuodessa tai parissa.

Toiseksi syyksi Pentikäinen nostaa sen, että työnantajayrittäjien määrä on viime vuosina kiihtyen laskenut.

– Se on huolestuttavaa, sillä ilman työnantajia ei ole työpaikkoja. Erityisen ahtaalla ovat pienet työnantajayrittäjät, jotka yhä useammin ostavat palveluilta toisilta yrittäjiltä eivätkä palkkaa työntekijöitä.

Hän jatkaa, että kolmanneksi kasvuhakuisten yritysten osuus on laskenut viime vuodet.

– Kasvuhakuinen yritys investoi ja työllistää. Työmarkkinoille tarvitaan pelisäännöt, jotka tukevat kasvua ja investointeja.

Neljäs syy työreformin tarpeellisuudelle on Pentikäisen mukaan se, että meillä on yli 300 000 25–59-vuotiasta työvoiman ulkopuolella. He eivät ole työllisiä eivätkä työttömiä.

– Jotta selviämme heikkenevästä huoltosuhteesta, tarvitsemme enemmän väkeä työelämään rakentamaan yhteiskuntaa. Tämä tärkeää paitsi kansantaloudelle myös jokaiselle, jolle työ tuo osallisuuden kokemuksia.

Poimintoja videosisällöistämme

Mikäli työreformi nyt kuopataan, Pentikäisen mukaan Suomen kilpailukyky ja julkinen talous heikkenevät.

– Kyse on myös turvallisuudesta, sillä terve talous on paitsi parasta sosiaalipolitiikkaa myös turvallisuustekijä.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)