Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kehottaa uudistamaan yrittäjien eläkejärjestelmää kannustavampaan suuntaan. Yrittäjille pitäisi hänen mukaansa antaa nykyistä enemmän väljyyttä määrittää oma eläkemaksunsa ja sosiaaliturvansa.
Hallituksen asettaman selvitysmiehen on määrä saada marraskuussa valmiiksi raportti yrittäjien eläkelain eli YEL:n uudistamisesta. Laki määrittää yrittäjän työuran aikaisen sosiaaliturvan ja eläketurvan sekä vaikuttaa haluun yrittää ja ottaa riskiä.
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus linjasi puoliväliriihessä, että eläkemaksu määräytyisi jatkossa nykyistä selkeämmin yrittäjän todellisten tulojen mukaan.
– Yrittäjien luottamus nykyiseen eläkejärjestelmään on pohjamudissa. Korporatiivisessa luomuksessa yrittäjiä ei ole juuri kuultu. On huolta, saako eläkettä aikanaan sovitusti. Työtulon määrittely on koettu vaikeaksi, Mikael Pentikäinen kirjoittaa Helsingin Sanomien vieraskynässä.
Pentikäisen mukaan luottamusta on lisäksi nakertanut eläkeyhtiöiden työtulolaskuri, joka ei perustu lakiin. Se on usein antanut yrittäjän kannalta mielivaltaisia työtuloehdotuksia.
– On syytä selvittää ainakin nykyistä järjestelmää, niin sanottua todellisiin tuloihin perustuvaa mallia sekä Suomen Yrittäjien esittämää joustomallia, jossa yrittäjä voisi vapaammin päättää eläke- ja sosiaaliturvansa tason pakollisen vakuuttamisen alarajan yläpuolella, Pentikäinen sanoo.
Yrittäjiltä kerätään yel-maksuja vuosittain lähes 1,25 miljardia euroa, ja yrittäjille maksetaan yel-eläkettä noin 1,7 miljardia euroa. Vaje katetaan valtion budjetista. Vaje on viime vuosina kasvanut eläkkeiden indeksitarkistusten ja yrittäjäeläkettä saavien määrän kasvun vuoksi, mutta yel-vakuutettujen määrä on pysynyt suunnilleen ennallaan reilussa 210 000 henkilössä.
– Alijäämän kasvaessa tarvitaan keinoja myös yel-järjestelmän tehostamiseen. Yksi mahdollisuus on yrittäjäeläkkeiden keskittäminen yhteen eläkelaitokseen. Asian selvittämisestä on kirjaus hallitusohjelmassa, mutta sitä ei ole edistetty, Mikael Pentikäinen toteaa.
Hänen mukaansa ei ole kenenkään etu, jos pienyrittäjän eläkemaksu on niin raskas, että yrittämisen sijaan kannattaa jäädä sosiaaliturvan varaan. Todellisten tulojen malli uhkaa nostaa monen eläkemaksuja ja tehdä yrittämisestä kannattamatonta.
– Yrittäjän pitää maksaa muiden lailla eläke- ja sosiaaliturvastaan. Maksun pitää kuitenkin olla sellainen, että yrittäjyys ja riskinotto on houkutteleva vaihtoehto, Pentikäinen sanoo.
2. Järjestelmän ei pidä heikentää kannustimia yrittäjyyteen tai yrittäjätyöhön. 3. Erilaisia yrittäjiä ja yritysmuotoja pitää kohdella tasapuolisesti. 4. Yrittäjälle on turvattava kohtuullinen eläke- ja sosiaaliturva. 3/5 #yrittäjät #YEL
— Mikael Pentikäinen (@jmpentikainen) October 27, 2025
Joidenkin ehdottama todellisten tulojen malli uhkaa nostaa monen – vähintään yli 150000 pientä yrittäjätyötä tekevän – eläkemaksuja ja tehdä yrittämisestä kannattamatonta. 5/5 #yrittäjät #YEL
— Mikael Pentikäinen (@jmpentikainen) October 27, 2025





