Yli puolet suomalaisista pitää ydinvoiman lisäämistä tärkeänä osana Suomen sähköntuotantoa, ilmenee energiayhtiö Helenin teettämästä kyselytutkimuksesta.
Vastaajista 53 prosenttia kannatti ydinvoiman lisäämistä.
Kun vastaajia pyydettiin valitsemaan vain yksi sähköntuotantomuoto, nousi ykkösvalinnaksi ydinvoima, jonka jälkeen toisella ja kolmannella sijalla olivat tuuli- ja aurinkovoima.
Tutkimuksen mukaan suomalaiset näkevät energiajärjestelmän kokonaisuutena, jossa ydinvoima täydentää uusiutuvia energialähteitä, kertoo Helen.
– Laaja kannatus kertoo ydinvoiman vakiintuneesta roolista osana vähäpäästöistä, toimitusvarmaa ja monimuotoista energiantuotantoa Suomessa. Ydinenergian tasainen, säästä riippumaton tuotanto mahdollistaa myös uusiutuvan tuotannon tehokkaan hyödyntämisen osana joustavaa energiajärjestelmää ja parantaa Suomen huoltovarmuutta, Helen Ydinvoima Oy:n toimitusjohtaja Pekka Tolonen sanoo tiedotteessa.
Helenin tytäryhtiö Helen Ydinvoima Oy selvittää tällä hetkellä SMR-laitoksen eli pienydinvoimalan rakentamisedellytyksiä Helsingissä. Laitospaikkavaihtoehtoina ovat Salmisaaren ja Vuosaaren voimalaitosalueet sekä Östersundomin Norrbergetin alue.
Laitostoimittajakilpailutuksessa on mukana puolentusinaa lämpöä sekä sähköä ja lämpöä tuottavaa länsimaista laitosvaihtoehtoa. Helen omistaa myös 10 prosenttia Olkiluodon ydinvoimalaitoksista.
Aineisto kerättiin Verianin toimesta verkkopaneelikyselynä maaliskuussa 2026. Kyselyyn vastasi 1 010 henkilöä, ja tulos edustaa täysi-ikäistä Manner-Suomen väestöä.