Yli 177000 venäläissotilasta kuollut Ukrainassa

Ukrainan asevoimat arvioivat Venäjän kokonaistappioiden nousseen yli 1,2 miljoonaan sotilaaseen.
Vaurioituneita autoja Odessassa Venäjän tekemän iskun jäljiltä 13. helmikuuta 2026. AFP / LEHTIKUVA / OLEKSANDR GIMANOV
Vaurioituneita autoja Odessassa Venäjän tekemän iskun jäljiltä 13. helmikuuta 2026. AFP / LEHTIKUVA / OLEKSANDR GIMANOV

177 433 venäläissotilasta on kuollut Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainassa, kertoo The Kyiv Independent. Kuolleiden henkilöllisyyden ovat varmistaneet venäläinen riippumaton media Mediazona yhteistyössä BBC:n venäjänkielisen toimituksen kanssa.

Arvion mukaan todelliset luvut ovat vielä korkeammat, sillä tiedot perustuvat julkisiin lähteisiin, kuten kuolinilmoituksiin, omaisten julkaisuihin, aluemedioiden raportteihin ja paikallisviranomaisten lausuntoihin. Venäjä ei itse julkaise virallisia lukuja.

Ukrainan sota on juuttunut kulutussodaksi, jossa aluemuutokset ovat vähäisiä suhteessa massiivisiin tappioihin.

Ukrainan asevoimien pääesikunta arvioi, että Venäjä on menettänyt Ukrainassa noin 1 250 950 sotilasta. Tähän lukuun lasketaan kuolleiden lisäksi myös esimerkiksi loukkaantuneet ja vangitut.

Ukrainalaisia on kuollut sodassa ainakin 55 000, kertoi presidentti Volodymyr Zelenskyi France TV:n haastattelussa 4. helmikuuta.

Torjuntatehtävissä käytetään harvinaisia ja vaikeasti korvattavia tutkakoneita.
Konstantin Gaivoronski uskoo diktaattorin oppineen edes jotain 1900-luvun alun katastrofista.
Venäjän uhkauksiin tulee vastata niin voimakkaasti, ettei niitä uskalleta toteuttaa, sanoo europarlamentaarikko.
Mainos