Metallialan yrityksissä kärsitään niin pahasta työvoimapulasta, että alan yritykset ovat joutuneet etsimään työvoimaa ulkomailta. Asiasta kertoo Yle.
Osaavan työvoiman heikko saatavuus on vuosien ajan ollut konepajojen keskeinen huolenaihe. On arvioitu, että joissain tapauksissa yrityksen laajentumissuunnitelmat ovat kaatuneet kysymykseen työntekijöiden löytymisen vaikeudesta.
Ylen mukaan alan yrityksissä onkin kysytty kriittiseen sävyyn, miksi suomalaisista ammattioppilaitoksista ei enää valmistu riittävästi osaavia tekijöitä.
Osaamispolitiikan johtaja Leena Pöntynen Teknologiateollisuudesta kertoo Ylelle, että ammatillisessa koulutuksessa tekniikan tutkinnon suorittaneista 26 prosenttia on työttömänä vuosi valmistumisen jälkeen.
Luku ei kerro hyvää koulutusjärjestelmän onnistumisesta alalla, jossa yritykset joutuvat turvautumaan ulkomaiseen työvoimaan.
– Valmistutaan, mutta ei työllistytä, Pöntinen tiivistää asian Ylelle.
Nyt Teknologiateollisuus ja Teollisuusliitto ovat sopineet aloittavansa selvityksen ilmiön taustalla olevista syistä. Tutkimuksen on määrä valmistua alkusyksyyn mennessä.