Yle: Tuore tutkimus antaa synkkiä uutisia nuorten koulunkäynnistä

Koulussa opetettavia asioita ei koeta enää yhtä tärkeiksi kuin ennen ja koulumenestyksen ajatellaan johtuvan yhä enemmän sattumasta.
Yhdeksäsluokkalaisten asenteet koulussa opetettavia asioita kohtaan ovat heikentyneet. LEHTIKUVA / ANNI REENPÄÄ
Yhdeksäsluokkalaisten asenteet koulussa opetettavia asioita kohtaan ovat heikentyneet. LEHTIKUVA / ANNI REENPÄÄ

Yhdeksäsluokkalaisten osaaminen sekä kouluun liittyvät asenteet ovat heikentyneet, selviää valtakunnallisesta Tampereen ja Helsingin yliopistojen arviointitutkimuksen tuloksista. Aiheesta kertoo Yle.

Yhdeksäsluokkalaisista yhä useampi uskoo, että sattuma selittää koulumenestystä. Etenkin pojat ajattelevat aiempaa useammin sattuman vaikuttavan koulussa pärjäämiseen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tampereen yliopiston professori Mari-Pauliina Vainikainen uskoo asennemuutoksen taustalla olevan laajempi yhteiskunnallinen muutos.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hän nostaa esille korona-pandemian, Ukrainan sodan ja yleisemmin maailmanpoliittisen tilanteen. Vainikaisen mukaan nämä tapahtumat voivat saada nuoret ajattelemaan, ettei asioihin voi vaikuttaa omalla toiminnallaan.

Lisäksi koulussa opetettavia asioita ei pidetä yhtä tärkeinä kuin ennen. Asenteet koulunkäyntiä kohtaan vaikuttavat myös oppimistuloksiin. Osaamistulokset ovat laskeneet. Myös erot osaamisessa oppilaiden välillä ovat kasvaneet, mikä on linjassa Pisa-tutkimuksen tulosten kanssa.

Oppilaiden kouluasenteita tarkasteleva arviointitutkimus toteutettiin keväällä 2024. Tutkimukseen osallistuneet koulut ovat olleet mukana aiemmin, vuosina 2001, 2012 ja 2017.

Laitteita saa käyttää vain poikkeustapauksissa.
Mainos