Vaalimaan, Vainikkalan ja Imatran rajanylityspaikoille tilattiin viime kesänä läpivalaisulaitteita maaliikenteelle kilpailutuksen jälkeen.
Ylen mukaan laitteet toimittaa ainoan tarjouksen jättänyt Nuctech Warsaw, joka on osa Kiinan valtion omistamaa Nuctech Companya. EU on aiemmin asettanut yhtiölle tariffeja tuotteiden polkumyynnin vuoksi.
Liettuan hallitus kielsi alkuvuodesta maan lentokenttäyhtiötä allekirjoittamasta sopimusta saman yhtiön kanssa. Maan parlamentin turvallisuus- ja puolustusvaliokunta oli viitannut muualla EU:ssa ja Yhdysvalloissa heränneisiin huoliin.
Valiokunnan puheenjohtaja Laurynas Kasciunas sanoo, että lentokentille sijoitetut laitteet olisivat voineet koota esimerkiksi passin numerotietoja ja sormenjälkiä. Tiedot voivat päätyä Kiinan tiedusteluviranomaisille, sillä yhtiöllä on velvollisuus auttaa tiedonkeruussa.
Tämä aiheuttaisi Kasciunasin mukaan vakavan riskin kansalliselle turvallisuudelle.
– On luotettavia todisteita siitä, että kiinalaisen Nuctechin matkatavaran läpivalaisulaitteet lentokentillä pystyvät keräämään dataa rajaliikenteestä, Kasciunas sanoo.
Suomessa on jo aloitettu Nuctechin laitteiden asentaminen. Tullin mukaan huolet ovat tässä tapauksessa turhia, sillä niillä läpivalaistaan tyypillisesti kontteja, rekkoja ja tavaraliikenteessä olevia junavaunuja. Hankintaprosessissa on huomioitu tietoturvallisuus.





