Yle: Sähkölaitoksen henkilökuntaa uhkailtu nousevien hintojen takia

Uhkausten takia sähkölaitos on kiristänyt turvatoimiaan.
Tampereen Sähkölaitoksen Naistenlahden voimalaitos 24. helmikuuta 2022. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO
Tampereen Sähkölaitoksen Naistenlahden voimalaitos 24. helmikuuta 2022. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

Tampereen Sähkölaitoksen henkilökuntaa on uhkailtu nousevan sähkön hinnan takia, Yle kertoo.

Uhkausten takia sähkölaitos on kiristänyt turvatoimiaan. Tampereen Sähkölaitoksen toimitusjohtaja Jussi Laitinen vahvistaa Ylelle tiedon uhkauksista, mutta ei halua avata asiaa sen enempää. Hänen mukaansa kyse on hyvin harvinaisista yksittäistapauksista.

Sähkölaitos kolminkertaisti sähkön hintojaan tänä syksynä.

Henkilökuntaan kohdistuneiden uhkauksien lisäksi sähköyhtiö kiristi turvatoimiaan jo tämän vuoden helmikuussa, jolloin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Laitinen kertoo Ylelle, että turvatoimia on hiljattain kiristetty myös sen jälkeen, kun Itämerellä Nord Stream -kaasuputkissa havaittiin vuotoja räjähdysten takia.

Asiantuntijan mukaan riippuvuus yhdysvaltalaisesta energiasta voi muodostua riskiksi.
Ekonomistien mukaan on merkittävää, että viennin veto ei tule vain yhdestä toimialasta tai markkinasta.
Ville Kaunisto tyrmää SDP-edustajien ulostulon.
Mainos