Nelostiellä Lahden eteläpuolella tapahtui viikonloppuna useiden kymmenien autojen kolarisuma. Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen kertoo Ylelle, että yleispätevää ohjetta ketjukolarin varalta on vaikea antaa, mutta kolme asiaa on hyvä muistaa.
Hänen mukaansa ensin kannattaa ainakin hetki seurata tilannetta omassa autossa, turvavyö kiinnitettynä.
– Jos tuntuu, että koko ajan ympärillä kopisee lisää, on oma auto todennäköisesti sillä hetkellä kuitenkin turvallisin paikka.
Kun tilanne on varmasti rauhoittunut, on aika poistua. Mahdollisuuksien mukaan kaikkien autossa olijoiden tulee poistua lähinnä olevan tien reunan suuntaan. Autojen välissä liikkumista tulee välttää.
Tärkeää on myös poistua mielellään mahdollisimman kauas tilanteesta, vaikka olisikin jo pientareen puolella.
– Sieltä voi koska vain auto singahtaa sinne pientareellekin, Vesalainen sanoo.





