Yle: Joka neljäs poliisiasema kärsii vakavasta ongelmasta

Poliisit muuttivat väistötiloihin jatkuvien ongelmien takia.
Poliisiauto kuvituskuvassa. LEHTIKUVA / JADE SILPO
Poliisiauto kuvituskuvassa. LEHTIKUVA / JADE SILPO

Usealla suomalaisella poliisiasemalla kärsitään sisäilmaongelmista, kertoo Yle.

Suomen poliisijärjestöjen liiton puheenjohtajan Jonne Rinteen mukaan arviolta joka neljäs poliisiasemista on ongelmarakennuksia.

Erityisen paljon ongelmia on ollut Rovaniemen poliisiasemalla. Rinne kertoo, ettei ole saanut mistään muualta yhtä paljon yhteydenottoja jäsenistöltä eli poliiseilta kuin sieltä. Yhteydenottojen taustalla ovat olleet Rovaniemen poliisiaseman toistuvat sisäilmaongelmat.

Lopulta ongelmat etenivät niin pitkälle, että vanha poliisiasema todettiin käyttökelvottomaksi. Kesäkuun alussa Rovaniemen poliisi sai käyttöönsä väliaikaisen poliisitalon. Uusi pysyvä poliisiasema otetaan käyttöön vuoden 2029 alussa.

Poliisit pääsivät uusiin tiloihin, lupapalvelu ja kiinniotetut eivät

Vaikka poliisit itse muuttivat uusiin tiloihin, vanhassa sisäilmaongelmista kärsivässä poliisiasemassa toimii edelleen esimerkiksi poliisivankila eli putkatilat. Lisäksi lupapalvelut toimivat edelleen vanhoissa tiloissa. Syynä on, ettei väliaikaiseen poliisitaloon ole pääsyä muilla kuin poliiseilla.

Ylen mukaan poliisihenkilöstö oli taistellut vuosikausia Rovaniemellä huonojen työtilojen kanssa. Henkilöstölle tilanne oli hankala etenkin siksi, että poliisityössä etätyömahdollisuudet ovat rajatut. Monissa tehtävissä etätyömahdollisuutta ei ole ollenkaan.

Poliisiasemat eivät ole ainoita rakennuksia, joissa on havaittu runsaasti sisäilmaongelmia. Sisäilmaongelmia on havaittu runsaasti esimerkiksi koulurakennuksissa eri puolilla Suomea.

Epäillyt rakentavat nuoriin luottamussuhteen verkossa ja käyttävät sitä myöhemmin hyväkseen kiristykseen ja manipulointiin.
Poliisi varoittaa huijareista, jotka esiintyvät viranomaisina ja vaativat uhreilta passia tai maksukorttitietoja.
Mainos