Yle: Helsingissä tyhjänä yli 1500 kaupungin vuokra-asuntoa

Tarjotusta asunnosta kieltäytyneille soitellaan perään.
Kuninkaantammen asuinalue ilmakuvassa Helsingissä 2023. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Kuninkaantammen asuinalue ilmakuvassa Helsingissä 2023. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Helsingin kaupungin vuokra-asuntojen välityksessä on tyhjäkäyntiä, jonka vuoksi tyhjillään on tällä hetkellä noin 1500 asuntoa, Yle kertoo. Yhteensä kaupungin vuokra-asuntoja on noin 54000.

Suurin osa Helsingissä tyhjistä vuokra-asunnoista on vuokrataloyhtiö Hekan mukaan peruskorjattavina.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Eri puolilla Helsinkiä on kuitenkin jatkuvasti tyhjillään asuntoja, joita ei jostain syystä saada vuokrattua. Hekan toimitusjohtaja Jaana Närö toteaa, että kulut tyhjistä asunnoista siirtyvät vuokrienkorotuksina asukkaille.

Asumispalvelupäällikkö Oscar Ailio Helsingin kaupunkiympäristön asukasvalinnasta kertoo, että eniten tarvetta olisi pienille asunnoille, mutta niitä on vähiten tarjolla.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Lisäksi haasteena ovat asunnot, joihin kohdentuu vähemmän kysyntää, muun muassa korkeamman vuokran tai hissin puuttumisen vuoksi.

Tällä hetkellä jo 57 prosenttia hakijoista hylkää tarjotun Hekan vuokra-asunnon.

– Lisäksi olemme olleet yhteydessä soittelupilotin avulla niihin hakijoihin, jotka eivät olleet meihin yhteydessä saatuaan asuntotarjouksen. Näin pyrimme selvittämään, miksi hakijat kieltäytyvät asuntotarjouksesta, Ailio sanoo.

Kevätsiivouksen kanssa ei kannata hätäillä.
Monet vahingot ovat helposti estettävissä.
Asunnon vanhasta ostohinnasta ei aina kannata pitää kiinni.
Mainos