Ylen Pasilan toimitilat irrotetaan valtakunnan sähköverkosta maanantaina 21.11.2022 kello 10.05. Kyse on harjoituksesta, jolla Yle varmistaa toimintakykyään sähkökatkon aikana.
Harjoitus kestää noin kaksi tuntia. Sillä aikaa Pasilan toimitilat ovat Ylen oman varavoiman varassa.
Harjoitus tehdään, koska Suomessa varaudutaan sähköpulaan. Yle huoltovarmuuskriittisenä toimijana haluaa osaltaan pitää huolta toimintakyvystään.
– Organisaatioiden on hyvä miettiä mitä tapahtuu, kun sähkökatko osuu kohdalle. Suomen sähköverkot ovat toimineet hyvin luotettavasti, mutta ensi talvi voi tuoda hankaluuksia mukanaan. Yle on varautunut monin tavoin erilaisiin häiriötilanteisiin.
– Nyt haluamme myös testata toimintaamme erittäin laajan sähkökatkon varalta, Ylen teknologiajohtaja Janne Yli-Äyhö sanoo tiedotteessa.
On hyvin todennäköistä, että sähkökatkon vaikutukset näkyvät ja kuuluvat Ylen lähetyksissä harjoituksen aikana.
– Haluamme hallitusti varmistaa, että tositilanteessa pystymme toimimaan niin, että esimerkiksi lähetystoiminta häiriintyy mahdollisimman vähän. Etsimme heikkoja kohtia ja ongelmia, jotta ne voidaan korjata ja varmistaa jo etukäteen.





